Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 20.08.2011

Tiskijukan päätös yllätti Martina Aitolehden

Lauantai-illan loppuunmyyty keikka ei ole vaarassa

Metrolive Ahvenanmaalla. Tunnin päästä Alandican kulttuuritalolla loppuunmyydylle katsomolle esiintyvä Martina Aitolehti ei nousekaan lavalle sovittuun tapaan ruotsalaisen tiskijukan kanssa. Asia selvisi soundchekin yhteydessä hetki sitten. Ruotsalaisen tiskijukan oli tarkoitus tuurata tänään naimisiin mennyttä Amaraa, joka soittaa normaalisti levyjä Aitolehden keikoilla. Toimelias laulaja hoiti tilanteen nopeasti kotiin ja hommasi tuuraajan nopealla aikataululla beach volley -kentän laidalta.

 

Hetki sitten päättyneestä soudchekistä Aitolehti suuntasi Savoy-hotellille yhdessä uuden yhtiökumppaninsa ja tanssijansa Alex Salon kanssa. Lievistä vastakivuista kärsivä laulaja ei myönnä jännittävänsä.

 

– Olen tehnyt tätä työtä sen verran kauan, että pelkäämisen sijaan nautin lavalle nousemisesta. Nautin ennen keikkaa ehkä lasin viiniä, mutten puhuisi mistään rohkaisevien juomisesta, Aitolehti kertoi Metrolive.fi:n viihdetoimitukselle aikaisemmin päivällä. Aitolehti on asettanut raiderisssaan ehdoksi keikkajärjestäjille, että takahuoneeseen on toimitettava muun muassa hedelmiä ja valkoviiniä.

 

Katso myöhemmin näiltä sivuilta, miten keikka sujui.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

1 kommentti Osallistu keskusteluun

nanna

22.8.2011

Hyvä Martina! :) mutta se kukkahörpäke sun lanteilla aina keikoilla näyttää inhottavalta ja epämukavalta, voiko semmosen kanssa antaa kaikkensa lavalla?

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Martina Aitolehti

Laulaja, malli

Seurustelee

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Sara Sieppi