Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 30.08.2011
Sebastian Tynkkynen

BB-Sebastian viihtyy sinkkuna: Se oikea saattaa löytyä BB-talosta

Big Brother 2011 –kilpailija on vaitonainen seksuaalisesta suuntautumsisestaan

Oululainen Sebastian Tynkkönen, 22, on huolissaan aikaisempien tuotantokausien asukkaiden antamasta kuvasta Suomen nuorisolle.

- Talossa on nähty sellaista meininkiä, mikä antaa nuorisolle huonoa esimerkkiä. Mä haluan näyttää, että voi elää toisellakin tavalla ja tehdä jotain muutakin kuin ryypätä, Sebastian kertoo.

Sebastianin kaulassa roikkuu risti.

– Uskon Jumalaan. Kesällä en käynyt kirkossa joka sunnuntai, sillä olin matkoilla.

Hän opiskelee ensimmäistä vuotta luokanopettajaksi Oulussa.

– Toivottavasti valmistun nopeasti, sillä haluan jo työelämään.

Sebastian uskoo normaaliin elämään palamisen sujuvan ilman ongelmia, vaikka nousisikin julkkikseksi sarjan myötä.

– Luulin, että panikoisin ennen taloon menoa, mutta tämähän tuntuu ihan tavalliselta elämältä. Olen asunut elämäni aikana useissa eri paikoissa, joten tämä on uusi koti, jonne matkaan hetkeksi. Sitten palaan takaisin Ouluun, jossa jatkan opintoja.

Hän ei ole miettinyt Helsinkiin muuttoa.

– En ole tehnyt mitään suunnitelmia, koska en tiedä etukäteen, mitä BB-talossa tulee tapahtumaan. Julkisuus kiinnostaa työvälineenä, mutta en ole tunkemassa pärstääni jokaisen lehden sivuille. Luulen, että julkisuudesta voi olla hyötyä.

Sebastian menee vaitonaiseksi. Hän ei suostu kommentoimaan, onko hän joutunut pahoinpitelyn uhriksi menneisyydessään. Sen hän sanoo, ettei ole koskaan pahoinpidellyt ketään.

– Toivon, ettei tässä elämässä tulisi kauheasti törttöiltyä. Vahinkoja voi sattua, mutta toivotaan, että tästä elämästä selvitään mahdollisimman vähin kolhuin.

Hän ei suostu myöskään kommentoimaan alkoholin käyttöään tai seksuaalista suuntautumistaan.

– Tulen olemaan talossa Sebastian, enkä mitään muuta. Tulen liikkumaan syvissä vesissä sekä iloisissa tunnelmissa.  Uskon, että tulen tuomaan taloon keskusteluita.

Hän ei näe mahdottomana ajatuksena rakastumista talossa.

– Parisuhteita syntyy aina siellä, missä on ihmisiä.

Katso BB-Sebastianin videohaastattelu täältä.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Sub

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

3 kommenttia Osallistu keskusteluun

emilia

23.10.2011

joo yhdyn tohon samaan asiaan sebastian on edelleen

hyvä tyyppi ja on hyvä puhuu englantiakin paremminkin

kuin kukaan muu asukas joten sabastian voittoon vuoden 2011 onnee

jos ja kun voittaa olen sebastian fanittaja.

MIRANDA

22.10.2011

SEBASTIAN ON FIKSU JA HAUSKA JA PELEJÄ

KEKSIVÄ MIES TYYPPI VOITTOON VAAN SEBU!.

mira.

10.10.2011

sebastian ihan ok tyyppi ja hyvä sellainen

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

5 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

4 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

4 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Sara Sieppi