Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 19.10.2007

Minna Haapkylä

Onneksi ei tarvitse enää olla blondi.

ELOKUVA. Minna Haapkylän roolisuoritusta Raja 1918 -elokuvan opettajattarena, joka kohtaa mahdottoman rakkauden on jo ehditty verrata Regina Linnanheimoon. Haapkylää asia naurattaa.

- Vertaus on upea, joskaan ei kovin osuva. Vaikka roolissa onkin Suomifilmin tunnelmaa, on Regina hirveän paljon kauniimpi!

Reginamaiset olivat ainakin Haapkylän rooliin kuuluvat vaaleat hiukset. Näyttelijä ehti vajaan vuoden kestäneiden kuvauksien aikana jo kyllästyä jatkuvaan värjäämiseen.

- Ne hiukset olivat ihan kauheat! Hyvää oli vain se, että ne muuttivat minua niin paljon. Muuten epookkileffan tekeminen on sekä mielenkiintoista että haastavaa, kun koko ajan on liikuteltava niin hevosia, avustajia, kärryjä kuin pukujakin.

Kansalaissodan jälkimaininkeihin sijoittuva elokuva oli Haapkylälle myös siksi hauska kokemus, että hän pääsi näyttelemään yhdessä miehensä Hannu-Pekka Björkmanin kanssa. Tosin ei parina, vaan Björkman oli Haapkylään rakastuvan upseerin adjutantti.

- HP oli aika paljon läsnä samoissa kohtauksissa, mutta yhdessä näyttelimme vähän. Olemme kuitenkin tulevassa Harvoin tarjolla -sarjassa viimein pariskunta, ensimmäistä kertaa 10-vuotisen näyttelijänurani aikana. Se on hauskaa, Haapkylä riemuitsee.

NYT HAAPKYLÄLLÄ on edessään aivan erilainen rooli lähiviikkoina kuvattavan Indigo-elokuvan narsistisena ja lapsensa hylänneenä äitinä. Tosielämässä Eliel-poika ja perhe ovat Haapkylän arvolistalla korkeimmalla. Ranskalaiselokuvissakin jo kyntensä näyttänyt Haapkylä sanoo, että mahdolliset tulevat projektit Ranskassa menevät perheen ehdoilla.

- Ranskassa filmaaminen oli hauskaa, muttei enää unelmani. Jos sopivaa roolia tarjotaan, teen sen mikäli aikatauluun sopii. Odottelemaan en sinne kuitenkaan lähde.

Työskenteleminen Ranskassa oli Haapkylän mukaan yllättävän samanlaista kuin Suomessakin.

- Ranskassa näyttelijän pitää kuitenkin käydä enemmän oikeissa bileissä ja oikeilla kokkareilla. Sitä en jaksa yhtään. Mitä hyötyä siitä olisi, että viettäisi elämänsä koti-ikävää potien? Kaapissa olisi lopulta muistona vain vino pino omien elokuvien dvd:eitä. Ei. Kyllä perheen kanssa on oltava.

Haapkylälle ammatinvalinta ei ollut itsestään selvä, sillä hän harrasti teatterin lisäksi pitkään myös tanssia.

- Silloin tuntui, että minulla olisi laajempi mahdollisuus tehdä asioita, jos olisin tanssiva näyttelijä kuin näyttelevä tanssija. Tanssista jäi kuitenkin mieltymys kilpailutilanteisiin ja testeihin, castingeissakin tunnen mukavalla tavalla adrenaliinin.

Myös se, että osasin modernia tanssia, mutta en balettia, opetti olemaan tyytyväinen omiin vahvuuksiin. Edelleenkään minulla ei ole tarvetta olla näyttelijänäkään paras kaikessa, riittää, että pystyn olemaan tyytyväinen siihen, mitä teen.

Elina Kuitto

Kuvat: Denis Heimonen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

5 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

4 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

4 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Sara Sieppi