Eilen sunnuntainaina Big Brother -talosta häädettiin Salar. Arkeen paluu jännittää turkulaismiestä, sillä hän pelkää saavansa mustan silmän suunnatessaan seuraavan kerran yöelämään.
– Jännittää ihan hirveästi! Pidän hetken matalampaa profiilia, Salar sanoo hotellissa nukutun yön jälkeen.
Talossa Salar otti yhteen Sebastianin kanssa ja uhkasi tätä jopa väkivallalla. Näin jälkeenpäin hän katuu Sebastianin pieraisusta paisunutta välikohtausta.
– En ole väkivaltainen, mutta minut saa ärsyyntymään helposti. Etenkin, jos toinen puhuu rumasti tai pieraisee päin naamaani. En voi hyväksyä sellaista, mutta haluan pyytää anteeksi Sebastianilta, kun pääsee talosta, sillä en tiennyt, että hän pelästyi välikohtausta, Salar sanoo.
Salar myöntää harrastaneensa seksiä talossa.
– Vain kerran Veran kanssa. Käytimme Big Brotherilta saamaa kortsua. En ajatellut mennessäni taloon, että harrastaisin siellä seksiä.
– Olemme Veran kanssa ainoastaan kavereita ja tulemme tapaamaan varmasti, kun hän tulee talosta ulos, mutta niin tulen näkemään myös muitakin kilpailijoita. Olin ihastunut, mutta en mistään nimessä rakastunut.
Voittajasuosikikseen hän ilmoittaa Mikaelin ja Sebastianin. Vähiten hän tuli toimeen Tanjan kanssa.
Mitä aiot tehdä kotiin päästyäsi?
– Olemme puhuneet alustavasti kavereiden kanssa Thaimaan matkasta. Tammikuussa on luvassa armeija, jonka suoritan Säkylässä. Enempää en ole ehtinyt miettimään tulevaisuuden kuvioita, mutta sen tiedän, että en tule tekemään chat-juontajan töitä tai suostu juorulehtien alastonkuviin.
















































Keskustele
5 kommenttia Osallistu keskusteluunemmi
22.10.2011
olisin halunnut salarin jäävän taloon oli
hauska tyyppi ja sopi hyvin veeran kanssa yhteen
Terhi pois talosta inhottava narisia vaan.
miranda
22.10.2011
tsemppia Salarille olis vaan jäännyt taloon veeraa huolehtimaan
terhi ulos talosta kamala marisia vaan.
............
22.10.2011
mitä te juntit sekoilette, ei sitä ketään vielä lyönyt, vaikka voisikin ansaita sen osallistumalla tollaseen syöpään...
Fail
20.10.2011
Nytten tämä tyhmyys on nähty että joku menee lyömään päänsä karjalan mäntyyn yhden ohjelman takia.
ei kai
17.10.2011
Ei kai kukaan niin tyhmä ole että menee lyömään yhden ohjelman takia!