Laulaja Johanna Koivu jatkaa musiikin tekemistä Elonkerjuu-yhtyeen kanssa, vaikka yhtyeen solisti Lauri Tähkä on lähtenyt soolouralle ja yhtyeen nettisivut eivät ole enää käytössä.
– Olemme olleet yhteydessä poikien kanssa. Tiedotamme jatkosta vielä tämän vuoden puolella. Voin luvata, että kaikkea jännää on tulossa, Johanna Koivu sanoi.
Koivu saapui Aleksi Mäkelän ohjaaman Kotirauha-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan yhdessä Virve Rostin kanssa. Onko kotirauhaanne koskaan rikottu?
– Suomi on sen verran pieni maa, ettei täällä tapahdu mitään häiritsevässä määrin. Fanit saattavat tulla oven taakse pyytämään nimmaria, Valkeakosken kesäteatterissa viime kesänä Johanna Koivun kanssa näytellyt Virve Rosti sanoo.
– Fanit ovat käyttäytyneet aina rauhallisesti ja kohteliaasti, Johanna tuumii.
















































Keskustele