Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 24.10.2011
Satu Pauri (o.s Ruotsalainen) ja Sami Helenius

Satu Pauri: Kilpakumppanien putoaminen ottaa koville!

Tanssitähti Satu Pauri uskaltaa kyynelehtiä suorassa tv-lähetyksessä

Ex-huippu-urheilija Satu Pauri ei jännitä Tanssii tähtien kanssa -kilpailun suoria lähetyksiä.

– Ennen ensimmäistä lähetystä jännitin hiukan, mutta olen tullut ihan vieraaseen maailmaan, jonka takia en osaa jännittää. Mua jännittää yleisurheilukentällä, mutta ei tanssilattialla, tanssitähti sanoo.

Eilen Satu Pauri keräsi tanssillaan huikeat 32 pistettä. Tiputukset ja kritiikki saavat Saurin kyynelehtimään.

– Tämä palaute ei ole mitään verrattuna siihen, jota olen saanut urheilu-urani aikana.

– Kilpakumppanien putoaminen ottaa koville. Susa ja Veeti eivät ole esimerkiksi treenisalilla, se tuntuu omituiselta, sillä olemme tottuneet treenaamaan viereisillä saleilla ja samoihin aikoihin päivästä. Sitä tulee itkettyä muiden puolesta.

Tanssikilpailu työllistää Satua päivisin, joten hän tekee työt iltaisin kotona.

– Teen tulkintoja puolille öihin saakka. Sama rytmi on ollut jo kolme vuotta, joten kiireinen elämäntahti ei ole uusi asia. Saan nukkua kellonympäri, kun mummo tulee katsomaan kaksosia, astrologina työskentelevä Satu kertoo.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Lehtikuva

Jaa: Facebook Twitter

Lisää aiheesta

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

5 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

4 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

4 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Henna Kalinainen