Michael "Mike" Monroen eilen ilmestynyt elämäkerta sisältää rajuja paljastuksia miehen huumehöyryisestä menneisyydestä. Huumeidenkäyttö alkoi Hanoi Rocksin alkutaipaleella, kun bändi asui Tukholman kaduilla.

Yhtyeen jäsenet viettivät aluksi aikansa Tunnelbanan asemilla kerjäten, paitsi tyttöystävänsä varakkaan perheen luona asunut Andy McCoy.

Myöhemmin alivuokralaisena erään ruotsalaisnaisen asunnossa majaillut Mike alkoi sanojensa mukaan vetää spiidiä yhä useammin ja digata siitä olotilasta. Hänellä oli myös persoonallinen huumekätkö

Vuokraemäntäni huoneessa, sängyn yläpuolella oli sisustuselementtinä japanilainen kimono ja naamio. Säilytin kamaa piilossa sen maskin takana. Vuokraemännällä ei ollut hajuakaan, että se nukkui mun salaisen kätköni alla joka yö, hän kirjoittaa.

"Elokuussa nukuin kaksi kertaa"

Mike kertoo myös kokeneensa rock´n´roll-valaistuminen 19-vuotissyntymäpäivänään Tukholmassa.

Valvoin ensin pari yötä ja otin sitten useita lsd-matkoja, paljon vahvemman annoksen, kuin aiemmin olin ottanut, ja sinä päivänä näin kaiken tosi selvästi. Pääsin ”toiselle” puolelle, sinne, mistä The Doorsin Break on trough -biisissä lauletaan, hän kirjoittaa.

Mike veti myös suuria määriä amfetamiinia, joka sai hänet valvomaan viikkokausia ja näkemaan harhoja.

Elokuussa 1982 nukuin 2 kertaa, enkä mä liioittele yhtään. Kun ei nuku, unimaailma alkaa sekoittua valvetilaan. Kuljin Tukholman kaduilla, jokainen ikkuna ja pysäköity auto oli täynnä kasvoja, joita kukaan muu ei nähnyt. Mä näin kaikkialla ihmisiä, jotka tuijottivat mua. Kun olin laskuissa ja pahassa depiksessä, mulla oli tapana kävellä makoilemaan ruohikkoiselle kukkulalle, joka on Slussenin yläpuolella. Sinne mentiin hautausmaan läpi.Yhtenä yönä, valvottuani taas useita vuorokausia, kävelin taas hautausmaalla ja näin, kuinka hautakivien takaa nousi mustia, pelottavia varjoja. Ne kasvoivat isoiksi viikatemiehiksi, jotka katselivat mua hiljaisina mustien kaapujensa varjoista ja kurottivat mua kohti ikään kuin odottaen. Kävelin eteenpäin ja pidin pääni kylmänä.

Monroe pääsi kukkulan laelle, istui maahan ja katseli lahden yli Gröna Lundia.

Huvipuiston neulatorni näytti jättimäiseltä huumeruiskulta. Hissi sen sisällä liikkui niin kuin pumppu, ylös ja alas, yhä uudelleen. Tuijotin sitä ja kelasin, että Tukholmasta on hyvää vauhtia tulossa mulle vaarallinen kaupunki. Mietin, että jos mä jatkan samaan malliin, jumitun Tukholmaan ja kuolen narkkarina.

Loppukesällä 1982 Hanoi Rocks muutti Lontooseen. Silloin Mike muutti elämäntyyliään, eikä sanojensa mukaan antanut amfetamiinin enää hallita elämäänsä.

Eilen ilmestyneessä elämänkerrassa Monroe kertoo kärsineensä myös masennuksesta, itsetuhoisuudesta ja anoreksiasta. Lue artikkeli täältä.

Lainaukset kirjasta Ari Väntänen: Mike Monroe, Like 2011