Muusikot Anssi Kela ja Tommy Lindgren ottavat osaa Suomessa jo kolmannen kerran järjestettävään Movember-kampanjaan. Australiasta lähtöisin olevan tempauksen tarkoitus on, että miehet kasvattavat itselleen viikset ja keräävät varoja eturauhassyövän tutkimukseen ja neuvontaan.
Don Johnson Big Band -yhtyeen solisti Tommy Lindgren kertoo osallistuneensa kampanjaan ensimmäisen kerran jo viime vuonna kaverinsa innoittamana.
– Silloin kasvatin elämäni ensimmäistä kertaa viikset ja leikkautin pois kymmenen vuotta olleen leukapartani. Ehdin kiintyä muutamassa viikossa viiksiin. Vedettiin yhtyeen kanssa joulukuussa perinteeksi muodostunut keikka Tavastialla, jolloin mulla oli vielä viikset naamassa, joita olin tosin vähän siistinyt ja lyhentänyt. Luulen, että tänäkin vuonna tuntuu haikealta luopua viiksistä heti joulukuun alussa, Lindgren kertoo Metrolive.fi:n toimitukselle.
Anssi Kela on haastanut Lindgrenin viiksibattleen. Säännöt ovat yksinkertaiset. Voittaja on, kumpi onnistuu kuukauden aikana kasvattamaan tuuheammat viikset ja keräämään enemmän rahaa Syöpäsäätiön Hopearahastolle. Joko kalapuikot näkyvät?
– Ylähuuleni päälle kasvaa aika vaaleaa karvaa, eikä minulle ole mikään maailman tuuhein karvankasvu, joten tässä mennään ensimmäiset pari viikkoa aika harvalla amislookilla, viime tiistaina viiksien kasvattamisen aloittanut Lindgren kertoo.
Lahjoitusten tekeminen on mahdollista Movember-sivuston kautta, jonne myös Lindgren ja Kela päivittelevät kuvia projektin etenemisestä. Lauantai-iltapäivään mennessä sijalla kolme oleva Kela on saanut kasaan 282 euroa, kun kymmenentenä oleva Lindgren on kerännyt 170 euroa. Vaikka lahjoitusten yhteyteen on mahdollista kirjoittaa viesti, ei Lindgren ole saanut vielä tähän mennessä naispuolisilta lahjoittajilta treffipyyntöjä.
– Näemme aina keneltä lahjoitus tulee, joten pystymme kiittämään heitä sähköpostitse.
– Vielä ei ole tullut tilannetta vastaan, että naiset olisivat tehneet lähempää tuttavuutta viestien kautta.
Kampanjaan osallistuu joukko muitakin julkisuudesta tuttuja henkilöitä, kuten radiojuontaja Juha Valvio, jääkiekkoilija Teemu Selänne ja juontaja Aleksi Valavuori.
– Jenkeissä monet lätkäjoukkueet ovat lähteneet mukaan tähän kampanjaan. Suomessakin mukaan on lähtenyt Bluesin ja HIFKin pelaajat. Aistittavissa on aika 70-luvun tunnelma, kun jäällä on liuta viiksekkäitä kavereita. Movemberin nettisivuilla on kuva Teemu Selänteestä, jolla oli tummat, tuuheat, kovannäköiset viikset. Hän joutui ajamaan ne pois lähtiessään tähän kampanjaan. Voisin kannustaa häntä pienellä lahjoituksella.
Lindgren tukee myös Kelan viiksien kasvatusprojektia pienellä lahjoitussummalla. Hän on miettinyt jo lahjoituksen yhteyteen kirjoitettavaa viestiä.
– Laitan hyvin kohteliaan ja kunnioitusta sisältävän tsemppausviestin. Se voisi sisältää lauseen: Mikan Faijan BMW soi ja karvanopat heiluu! Lindgren naurahtaa.
Leikkimielisestä kisasta huolimatta kyse on vakavasta aiheesta. Ahkerana bloggaajana tunnettu Kela kertoo läheisen ystävän kuolleen aiemmin tänä vuonna syöpään. Myös Lindgrenin sukulaisia on kuollut syöpään.
– Eturauhassyöpä ei ole vienyt ketään lähipiiristä, mutta sukulaisia on kuollut syöpäsairauksiin. Syöpä on aika helppo vihollinen, joka voi osua täysin tasavertaisesti keneen tahansa. Jos ajattelee Steve Jobsia, se ei säästä maailman vaikutusvaltaisimpia ja rikkaimpiakaan ihmisiä. Tämän tyyppiset kampanjat, johon sisältyy leikkimielinen kilpailu, on hyvä Troijan hevonen, että onnistutaan leikin kautta levittämään tietoisuutta miesten syöpäsairauksista.




















































Keskustele