Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 09.11.2011
Julia (vas.) ja Johanna (oik.) Tukiainen

Johanna Tukiainen juhlii avioliiton päättymistä!

Kiertueelle suuntaavat kohusisarukset etsivät rinnalleen herrasmiehiä

Johanna Tukiainen, 33, juhli avioerohakemuksen allekirjoittamista yhdessä Julia-siskonsa kanssa radiokanava NRJ:n järjestämässä muotigaalassa tiistaina.

– Olen näköjään ihminen, joka tuo jatkuvasti uusia ilmiöitä Suomeen Jenkeistä. Rapakon takana avioerojuhlat on keksitty jo ajat sitten! Nyt on niin suuri juhla kysessä, että bilettäminen jatkuu ainakin jouluun saakka, Johanna Tukiainen sanoo.

Sinkkuna viihtyvä Julia Tukiainen toivoo Arto Länsmanin häviävän siskonsa elämästä avioeron myötä.

– Arto oli helvetin hyvä valehtelija. Johannaa se mies onnistui huijaamaan, mutta ei minua, Julia sanoo.

Miehet, lähestykää vain rohkeasti!

Kohusisarukset suuntaavat seitsemän paikkakuntaa käsittävälle Tour 2011 -kiertueelle. Kiertue käynnistyy tulevana perjantaina Jyväskylän Senssi-ravintolasta. Viimeinen keikka on Kouvolan Club Encore -yökerhossa marraskuun lopussa.

– Into ja motivaatio ovat kohdallaan, sillä haluamme viihdyttää Suomen kansaa. Olen todella innoissani, sillä pääsen vihdoinkin laulamaan yleisölle, Julia sanoo.

Molemmat sisaruksista ovat nyt vapaalla jalalla, joten Julia antaa miehille luvan tulla tekemään lähempää tuttavuutta.

– Koko ajan on deittailu käynnissä. Miehet, lähestykää vain rohkeasti. Tykkään tasokkaista miehistä. Laadusta en tingi. Koko elämäni aikana minulla ei ole ollut yhtään renttua, Julia sanoo.

– Miesmakumme on Julian kanssa hiukan erilainen. Julia tykkää sekä nuorista että vanhemmista miehistä, kun olen puolestaan aina tykännyt vanhemmista miehistä. Ennen Artoa kaikki mieheni olivat tasokkaita ja herrasmiehiä. Arto oli ihan toisesta ääripäästä, ehkä vähän jopa renttu, Johanna määrittelee ihannekumppaninsa.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

19 kommenttia Osallistu keskusteluun

Tepu

27.11.2011

Jenkkeihin pääsee kyllä, vaikka onkin rikosrekisteri... nimim. kokemusta on. Kunhan ei ole taustalla mitään järin vakavaa,niin sinne vaan.

väriä naamaan

19.11.2011

Onko tuo Julia siis kuitenkin vanhempi?

Näyttää ihan 40+ tätiltä!

Kira

13.11.2011

Miksi et muuta sinne Jenkkiin,kun siellä kaikki on niin suurta ja mahtavaa?Saatais mekin rauha ! Miten joku voi luulla noin paljon itsestään? Tai enemminkin,miten joku voi elää noin paksussa usvassa?

Miamiin??

12.11.2011

Miksi ei Maiamiin?

Joo siksi että:

-Tuksulla on rikosrekisteri, ei pääse Amerikkaan.

-Ei kukaan tyhmä maksa heidän matkaansa.

-Molemmat siskot ovat PA, ulosottoa pukkaa.

Miami

12.11.2011

johanna ja julia: miksi ette matkusta Miamiin tutkimaan josko sieltä löytyisivät ne unelmamiehet? Pelkään vain, että alatte olla liian vanhoja jenkkimarkkinoille ja jäätte ikuisiksi ajoiksi Suomeen...

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Johanna Tukiainen

Julkkis

naimisissa Arto Länsmanin kanssa

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Henna Kalinainen