Kansainvälistä uraa luova näyttelijä Samuli Vauramo tekee keskeisen roolin kesällä Comic-Con -messuilla lanseeratussa H+ -sarjassa. Edes sarjan ohjannut Bryan Singer ei osaa tässä vaiheessa tarkalleen sanoa, koska sarja ilmestyy ruutuun.
- Olen osallistunut jälkiäänityksiin Los Angelesissa. Nyt sitä viimeistellään ja toivottavasti se alkaa piakkoin näkymään, perjantaina Sedu Koskisen omistaman Namu-ravintolan avajaisiin saapunut Samuli Vauramo sanoi.
Tuotantoyhtiö pitää huolen, etteivät sarjan juonenkäänteet vuoda julkisuuteen ennen aikojaan. Chilessä kuvattu sarja sijoittuu lähitulevaisuuteen ja käsittelee Samulin esittämän roolihahmon kautta yhdeksän vuoden kaaren.
- Mulla oli Facebook-sivuillani kuvia, jotka olivat kuvauspaikoilta. He käskivät minun pitää huolen siitä, ettei kuvia pääse ihan kuka tahansa katsomaan.
Ensimmäinen joulu rapakon takana!
Samuli Vauramo sai päätökseen Itävallassa kuvatun Autumn Blood -työnimellä kulkevan elokuvan, jossa hän esittää miespääosan. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään Pako-sarjasta tuttu Peter Stormare sekä nuori australialaisnäyttelijä Sophie Lowe.
- Korkealla vuoristossa kuvaaminen tuli yllätyksenä. Siellä oli ohut ilma, joten hengittäminen oli aluksi vaikeaa.
Suomessa Vauramo kuvasi viimeksi vuonna 2008 ensi-iltaan tulleen Käsky-elokuvan. Toistaiseksi häntä ei nähdä kotimaassa valkokankaalla. Hän suuntaa seuraavaksi takaisin rapakon taakse, jossa viettää myös joulun.
- Ensimmäistä kertaa vietän joulun ulkomailla. Jenkeissä kuvataan loppuvuodesta suuri määrä tv-sarjojen pilottijaksoja, jolloin on avoinna uskomaton määrä uusia työmahdollisuuksia. Koekuvauksia ei ole jouluaattona, mutta en halua matkustella edes takaisin.
- Vanhemmat tukevat mua kovasti. Mutta uskon, että heille on kova paikka, että vietän joulun ulkomailla.
Valokuvanäyttely korpeista
- Olisin halunnut pitää näyttelyn jo, mutta elokuvan kuvaaminen Itävallassa lykkäsi avajaisia eteenpäin. Toivon, että saisin vielä muutamia hyviä kuvia ja voisin pitää valokuvanäyttelyn viimeistään ensi vuonna.




















































Keskustele