Aku Hirviniemellä on yllään poliisin virkapuku. Se ei ole ihme, sillä hän on poliisin vanha tuttu. Ilta-Sanomat kertoi vuonna 2004, kuinka kommandopipopäisen asemiehen tunkeutuminen bussiin Riihimäellä käynnisti poliisin suuroperaation. Mies oli Hirviniemi. Juttu naurattaa yhä, mutta puhutaan nyt ensin elokuvista.
Hirviniemi nimittäin esiintyy kolmessa ensi-iltaleffassa ennen vuodenvaihdetta. Ne ovat järjestyksessä Risto, Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri sekä Varasto. Lisäksi hän on yksi Artturi Joulu – Joulupukin poika -animaation äänistä.
– Kyllä tässä alkaa olla naama sen verran kulunut, että olen katellut uutta ammattia. Ehkä ryhdyn lääkäriksi, kun se on muodissa. Ei kai siihen nykyään mitään koulutusta vaadita, Hirviniemi aloittaa.
Seuramiehelle tuottaa suuria vaikeuksia olla sanomatta mitään hauskaa. Osa Ristossa on Marja Tyrninä ja Harjakaisena tunnetulle Hirviniemelle ensimmäinen isompi rooli valkokangaselokuvassa. Tällä kertaa Hirviniemi ei ole hauska, vaan psykopaatti.
– Oli mukavaa tehdä erityyppinen rooli. Kaikki eivät tule edes tarjoamaan tuollaista, kun ajattelevat, että se on nyt se hömppäheikki.
Hirviniemellä pitää kiirettä. Hän antaa haastattelua studion keittiössä kesken poliisisarja Roban kuvausten, siitä se poliisin puku.
– Roba kertoo haalaripoliiseista. Vähän kuin Suomen Hill Street Blues. Se ei ole komedia, vaikka siinä on Hissu Hietalahti, Hirviniemi virnuilee vieressä ruokailevalle Hietalahdelle.
Työ ja perhe vievät ajan niin tarkkaan, ettei Hirviniemi ole edes ehtinyt näkemään Risto-elokuvaa valmiina ennen ensi-iltaa.
– En myöskään ehdi karonkkoihin. Se harmittaa vielä enemmän, mutten ole viitsinyt, kun muutenkin lapset näkevät isäänsä vain sunnuntaisin, kun Vedetään hatusta tulee telkkarista.
Hän valittelee, ettei ehdi juuri lukeakaan muuta kuin vuorosanoja. Varasto-elokuvan pohjana olevan Arto Salmisen kirjan näyttelijä sentään lukaisi ja piti siitä kovasti.
– En muista, milloin olisi niin paljon naurattanut. Tykkään synkästä huumorista.
Myös edesmennyt kirjailija Salminen on selvästi tehnyt vaikutuksen.
– Hän päätti aina viestinsä kustannustoimittajalle sanoihin ”kohtuullisesti kunnioittaen”. Salminen ajeli taksia ja oli ollut varastomiehenäkin, että kyllä se tiesi, mistä kirjoitti.
Palataanpa siihen bussikaappari Hirviniemeen. Kaikki alkoi 9-vuotiaana Riihimäen nuorisoteatterista, jossa hän tapasi Janne Katajan.
– Olin vähän hiljainen ja ujo, mitä nykyäänkin tunnistan itsestäni. Teatterista löysin samanhenkisiä ihmisiä, samanlaisia idiootteja kuin minä.
Hirviniemi ja Kataja tekivät jo teineinä keikkaa koomikkoina ja esiintyivät lasten taikureina. Sitä varten heillä oli oma yritys.
– Oltiin nuoria yrittäjä, minäkin taistolaisperheestä, Hirviniemi naurahtaa.
Yritys järjesti Riihimäen bussikiertoajeluja firmavieraille. Koominen matkaopas Kataja esitteli vieraille kaupunkia, jonka kaduilla Katajan ja Hirviniemen kaverit viuhahtelivat ja näyttelivät tappelevia mummoja. Matkan kohokohta oli kaappaus, jonka suoritti huppupäinen asemies Hirviniemi.
– Se oli huipputuote, elämyshuumoria.
Lokakuussa 2004 kyydissä oli Toyotan porukkaa, kun pelästynyt kansalainen ilmoitti poliisille, että asemies kaappaa bussin.
– Meidät piiritettiin. Myöhemmin olen kuullut, että Malmilla oli käynnistetty jopa poliisihelikopteri. Pelkäsivät, että joku oikea breiviikki heiluu aseen kanssa.
– Toyotan tyypit luulivat, että se oli poliisin kanssa yhteistyössä järjestetty juttu. Kehuivat, että tää on aivan mahtavaa. Totuus selvisi heille vasta seuraavan päivän Ilta-Sanomista, Hirviniemi kertoo, innoissaan.
Risto-elokuva saa ensi-iltansa pe 25.11.






















































Keskustele
6 kommenttia Osallistu keskusteluunevee
10.4.2012
Aku, Aku, Aku... Akussa on vaan jotain ihanaa ja lumoavaa :D
Akuttaja
27.3.2012
Aku Hirviniemi Aku Hirviniemenä. Ei vaan ihan selvästi siinä on sketsihahmo! XD
<3
26.3.2012
Helvetin ihana mies. ::D
Akuttaja
25.1.2012
Kuvissa: "Aku Hirviniemi Timo Harjakaisena" "Aku Hirviniemi Marja Tyrninä" "Aku Hirviniemi Aku Hirviniemenä". Repesin tolle! Aku on BEST!
Metrolive.fi:n toimitus
29.11.2011
Ei ole. Aku Hirviniemi ei halua tehdä videohaastatteluita.