MUSIIKKI Kaikki tunnistavat hänet. Korkkiruuvikiharainen vaaleaverikkö keinutti 21 vuotta sitten takamustaan sellaisella vimmalla, että hänen nimensä jäi popin historiankirjoihin.
Silloin Kylie Minogue oli herttainen noviisi. Hän lauloi muiden säveltämää purukumipoppia. Sisällä paloi liekki omaan luovuuteen.
Kaksi vuosikymmentä ovat jalostaneet australialaisen viihdetaiteilijan uransa hallitsijaksi ja timanttiseksi hittimaakariksi.
Melbournessa 40 vuotta sitten syntynyt Kylie Ann Minogue on uudistanut nahkansa useasti. Siltikään hän ei ole tuonut privaattielämäänsä julkisuuteen.
Hänen arkkikilpailijansa, kuten Madonna ja Jennifer Lopez, ovat paljastaneet likaiset yksityisasiansa maailmalle, mutta Minogue on vetänyt tarkan rajan.
Miessuhteet, kuuluisimpana INXS-yhtyeen Michael Hutchence, ovat jääneet toiseksi ytimekkäälle popille.
Yleisessä tiedossa on taistelu rintasyöpää vastaan sekä siitä selviäminen. Parin vuoden mittainen sairaus ajoi tähden kriisiin ja pakotti keskeyttämään maailmankiertueensa.
Hittejä on piisannut. Kylie on ollut singleineen Britannian listakympissä 32 kertaa.
Minogue on fyysisesti nuoren perhosen kokoinen. Hänellä on heiveröinen mutta tunnistettava lauluääni.
Uutta levyään ja kiertuettaan on promotoinut Marilyn Monroeta ja Debbie Harrya muistuttava platinablondi, joka on valovuosien päässä alkuaikojen hiirulaismaisesta maskotista. Väliin ovat mahtuneet punapäinen teknotar sekä Brigitte Bardot -klooni.
Kylie on käyttänyt hyväkseen tunnustettujen säveltäjien sekä sanoittajien palveluksia. Siksi hänen musiikilliset voimavaransa ovat jääneet pimentoon.
Nyt Suomeen saapuu Gaultierin ja Chanelin hepeniin sonnustautuva ikiliikkuja, jonka vahvuus ovat listahitit sekä lavakarisma. Matka I Should Be So Lucky ja The Loco-Motion -hiteistä (molemmat 1988) uuteen, glam rock -vaikutteiseen albumiin X (2007) on kilometrien pituinen.
Minogue on tehnyt asemansa eteen rankan päivätyön. 1990-luvun puolivälissä hän julkaisi musiikkia, joka ei kiinnostanut kansaa. Pistämätön kunnianhimo pakotti hänet pelaamaan 2000-luvun alussa varman päälle. Can’t Get You Out of My Headista (2001) tuli järkälemäinen hitti.
Imago on anonyymi. Kylie pysyy kasvottomana. Se on hänen vahvuutensa. Hän on säkenöivän pinnallinen.
Miksi hakea diivasta inhimillisiä ulottuvuuksia, kun ulkokuori on niin täydellinen?
Kylie Minogue Hartwall Areenalla pe 13.6. klo 20. Jäljellä hajapaikkoja, liput 56 e.
Heiveröinen hittikone
Australialainen pop-komeetta Kylie Minogue tulee Helsinkiin teke
















































Keskustele