Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 13.06.2008

Piru on irti!

Juho K. Juntunen piirsi albumillisen pieniä paholaisia

KIRJAT. Möreä mutta leppoisa ääni vastaa puhelimeen. Langan päässä on keväällä Suomen sarjakuvaseuran vuoden 2008 Puupäähattu-palkinnon pokannut Juho K. Juntunen, 54.
- Oli jo korkea aika, ja totta kai minä ansaitsin palkinnon, Juntunen hymähtelee saamaansa tunnustusta.
Toimittaja-tatuoija-sarjakuvapiirtäjä on tunnettu provokatiivisista ja ronskeista kuvistaan. Myöskään tulevalla sarjakuva-albumillaan 666 hän ei tingi tyylistään - sisältö on tiukkaa tavaraa vieläpä ilman ainuttakaan sanaa.
- Käsittelen pikkupiruista kertovassa teoksessa hyvän ja pahan välistä ikuista taistelua. Tämä universaali aihe kiehtoo minua loputtomasti.

Kokeellisista sarjakuvista Juntunen innostui jo teininä. Tosin sen ajan Suomessa seksiä, huumeita ja väkivaltaa tihkuvat sarjakuvat olivat kortilla, mutta Juntunen sai niitä käsiinsä Ylen äänitearkiston päällikön Pekka Gronowin avustuksella.
- Kun aloin lukea epäsovinnaisia sarjakuvia, tajusin, että sarjakuvat voivat olla jotain muutakin kuin Aku Ankkaa tai Ville Vallatonta. Vanhempani olivat tietysti järkyttyneitä kun aloin itse piirtää heidän mielestään törkyisiä kuvia. He hävittivät luomukset sitä mukaan kun niitä tein. Olin siitä silloin hyvin katkera, mutta onneksi he sopeutuivat asiaan ajan myötä.
Juntusen omiin sarjakuvaidoleihin kuuluu muun muassa Teräsmies ja Mustanaamio. Teräsmieheltä Juntunen on omaksunut kovin ankaran moraalikäsityksensä.
- Teräsmies on hahmo, jolle ei kannata vittuilla. Onneksi mulla ei kuitenkaan ole hänen voimiaan, sillä käyttäisin niitä luultavasti moraalittomiin tarkoituksiin.Inka Simola

Juho K. Juntusen sarjakuva-albumi 666 ilmestyy heinäkuun lopulla Liken kustantamana.

Inka Simola

inka.simola@sanoma.fi

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

1 kommentti Osallistu keskusteluun

Iitu

28.7.2008

Tämä on pakkohankinta!

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

5 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

4 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

4 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Henna Kalinainen