Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 03.01.2012
Elina Viitanen ei voi vielä paljastaa, nähdäänkö hänet ensi vuonnakin BB-juontajana.

Elina Viitaselle yllättävä työpesti

Hän on vaitonainen jatkostaan BB-juontajana

Juontaja Elina Viitanen aloittaa perjantaina Radio Novan viikonloppuohjelman juontajana. Hän on innoissaan uudesta työpestistään Kotikatu-sarjasta tutun näyttelijän Janne Virtasen aisaparina.

– En ole koskaan halunnut valita radion ja television väliltä. Tämä työ mahdollistaa molempien tekemisen, sillä radio-ohjelma työllistää minua neljänä päivänä viikossa. Sen lisäksi juonnan Sub-kanavalla alkavaa Teräspallit-ohjelmaa, joka on jo kuvattu. Muita televisiopestejä ei ole tänä keväänä luvassa, Big Brother -juontaja kommentoi työkuvioitaan.

Viitanen on työskennellyt aikaisemmin radiojuontajana Voicella.

– Luvassa on uuteen ympäristöön ja juontajapariin tutustuminen. Emme ole tavanneet aiemmin Janne Virtasen kanssa.

Viitasen viime syksy oli työntäyteinen, sillä hän juonsi suoria lähetyksiä kuutena iltana viikossa. Big Brother lähetti juontajan myös lähes viikoksi talon asukkaaksi.

– Se on ikimuistoinen kokemus, Elina muistelee.

Viitanen on ohjelman päätyttyä yhdistetty romanttisessa mielessä Ramiin, joka pyysi juontajaa treffeille suorassa lähetyksessä.

– En halua kommentoida yksityiselämääni, Viitanen sanoo tottuneesti.

Big Brotherin juontajana Viitanen on valmis jatkamaan, muttei tässä vaiheessa halua kertoa, onko jatkosta jo sovittu tuotantoyhtiön kanssa.

 

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Lehtikuva

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

1 kommentti Osallistu keskusteluun

ihastunut

4.1.2012

KYLLÄ ON KAUNIS NAINEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Henna Kalinainen