Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 04.01.2012
Antti Kurhinen ajoi hybridiautollaan ojaan Porvoonväylällä tiistaina

Antti Kurhinen täräytti ekoautollaan ojaan - katso onnettomuuskuva!

"Vahingot olisivat olleet surulliset, jos olisimme törmänneet puuhun"

Antti Kurhinen oli saapumassa Helsinkiin Porvoonväylää pitkin, kun joutui vakavaan vaaratilanteeseen eilen tiistaina.

– Olin Jakomäen ja Länsimäen sillan alapuolen kohdalla ohituskaistalla. Oikeata kaistaa ajoi toinen auto, joka ei ehkä huomannut minua ja painoi kaasua kun olin vaihtamassa takaisin oikealle kaistalle. Kuin ihmeen kaupalla kolarilta vältyttiin, vaikka tiellä kulki iso rekka ja muita autoja, Kurhinen kertoo Metrolive.fi:lle.

Kurhinen menetti Toyota Priuksensa hallinnan.

– Autoni töksähti loskalumikasaan ja lähti heittelehtimään oikealle. Autoni pyörähti ympäri monta kertaa liukkaalla tiellä ja lensi perä edellä ojanpenkkaan. Tilanteen jälkeen olin pienessä shokissa ja soitin hetken päästä hätäkeskukseen.

Hengenlähtö oli lähellä, sillä auto oli osua puuhun.

–  Vahingot olisivat olleet todella surulliset, jos olisimme törmänneet puuhun. Takakontissa oli hybridiakut ja bensakanisteri täynnä bensaa, Kurhinen kertoo.

Kurhisen lisäksi autossa oli kaksi henkilöä.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Antti Kurhisen albumi

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

25 kommenttia Osallistu keskusteluun

henna kalinene

5.1.2012

se on apina antti

Tietämätön

5.1.2012

Kuka tää jannu on?

nenä

5.1.2012

ei onnetar suosinut meitä!

Keijo

5.1.2012

Vielä myynnissä Kannattaa tinkiä... http://www.nettiauto.com/toyota/prius/3721229

inssi

5.1.2012

ei ne akut siellä takakontissa ole. ja mitä sitten vaikka olisi puuhun mennyt, ei ne akut mitään pommeja ole

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Antti Kurhinen

BB-kilpailija, julkkis

Sinkku

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mikael Granlund

Nousussa

Aku Hirviniemi

Laskussa

Henna Kalinainen