Tänään keskiviikkona uuden levynsä Mies & nainen julkaissut Herra Ylppö ei mielellään jauha politiikasta julkisesti, mutta kertoi kuitenkin Metrolive.fi:lle äänestävänsä presidentinvaaleissa.
– Oon ilmoittanut, etten suostu äänestämään sellaista presidenttiä, jonka kanssa en oo istunut kapakassa. Pekka Haaviston kanssa olen istunut, Ylppö kertoi.
– En lähde helposti kenenkään taakse. Haaviston suhteen oli muutamia asioita, joista en tiennyt hänen kantaansa. Sitten tapasin hänet ja sain niihin selvyyden. Lopulta löimme kättä päälle, että nimeni saa liittää pitkään taiteilijoiden tukijoukkoon, jotka häntä kannattavat. Haavisto on viisas mies ja hänellä on humaanit elämänarvot. Eikä seksuaalisella suuntautumisella oo vittu mitään väliä sen kanssa, miten maata hoidetaan.




















































Keskustele
2 kommenttia Osallistu keskusteluunnami
21.1.2012
hyvä ylppö, oot ihana ja sexy!
1. Teot 2. Puheet
19.1.2012
Saisiko tän kansallisen ylinarsistin edes hetkeksi pois lööpeistä.
Ylpöllä on mielessään käsitys täydellisestä taiteilijasta. Missiona hänellä on nähtävästi viestiä koko kansalle, kuinka hän täyttää juuri nuo ihailtavan taiteilijan piirteet. Joka ikiseen mielipiteeseen, jopa kysyttäessä presidentinvaaleista, hän kokee tarpeelliseksi välittää kansalle mielikuvaa itsestään (valitettavan kliseisenä) renttuna baarikärpäsenä tivaamassa kantoja presidentiltä, joka oi niin muodikkaasti on homoseksuaali.
Rappioromantikko veti bissee homopressan kanssa. Oi, kuinka jäätävän radikaalia.
Herra Ylppö on jossain vaiheessa järkeillyt, että humaanin älykkötaiteilijan kuuluu suvaita seksuaalisia vähemmistöjä, ja erityisesti sen, että omaa suvaitsevaisuuttaan pitää viestiä mahdollisimman äänekkäästi ja provokatiivisesti. Neutraali suhtautuminen asiaan ei sallisi Ylpön tuoda itseään tarpeeksi näyttävästi esille.
Kuinka kuuluvasti Ylppö tuokaan esille sen, ettei seksuaalisella suuntautumisella ole hänelle mitään merkitystä – onhan hän vapaasieluinen taiteilija, joka taistelee yhteiskunnan pahoja voimia vastaan ah niin pyyteettömästi.
Jos seksuaalisuus olisi Ylpön presidentinvalinnan kannalta merkityksetöntä, hän ei toisi esille omaa mielipidettään ihmisten seksuaalisuudesta. Varsinkaan voimasanoin ryyditettynä.
Laskelmoivampaa ja melodramaattisempaa narsistia saa hakea.