Uuden muusikin kilpailun kautta viisuihin tähtäävä Ville Parkkonen joutui auto-onnettomuuteen tammikuun alussa.
– Just oli tullut ensilumi maahan ja olin veljeni Peten autolla liikenteessä. Hengissä selvisin, eikä auto mennyt lunastukseen, Ville kertoo Metrolive.fi:lle.
Poliisi antoi Parkkoselle liikenneturvallisuuden rikkomisesta 300 euron sakon.
– Melko puhtain sydämin voin liikkua. Joskus on tullut käveltyä punaisia päin, mutta en ole saanut aikaisemmin sakkoja, hän kertoo.
Perheenisä hioo timantteja työhuoneella
Eilen perjantaina paljastettiin, että Ville Eetvartti -taiteilijanimellä musiikkia tekevä Parkkonen jatkaa taistelua Suomen viisuedustajan paikasta.
Käheän lauluäänen omaava Parkkonen on työstänyt keväällä julkaistavaa levyään Uuden musiikin -kilpailun ohessa. Hän myöntää, että televisionäkyvyyden takia levyntekotahti on nopeutunut.
– Ei tätä näkyvyyttä kannata jättää käyttämättä. Olemme olleet studiossa joulukuun alusta lähtien. Olemme tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että kappaleet ovat valmiina. Nyt hiomme niistä timantteja, musiikkia täysipäiväisesti tekevä Parkkonen sanoo.
Parkkosella on kaksi alle kouluikäistä lasta avopuolisonsa kanssa. Musiikin yhdistäminen perhe-elämään on sujunut mutkattomasti, sillä hän on pyrkinyt viettämään illat ja yöt kotona.
– Arkea helpottaa myös se, että työhuoneeni on aika lähellä kotiani. Teen siellä kaikki kappaleeni.
"Taustatanssijoiksi letkumiehiä"
Palomiehenä työskennellyt Parkkonen lupasi Metrolive.fi:lle viime syksynä harkita pukeutumista univormuun tai mahdollisesti Lady Gagan lanseeraamaan pekoniasuun, jos hänet valitaan Suomen viisuedustajaksi.
– Tai sitten voisin ottaa taustatanssijaksi letkumiehiä, hän naurahtaa.
















































Keskustele
1 kommentti Osallistu keskusteluunuu
25.2.2012
miten söpö kuva!