Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 29.01.2012
Sofia ja Niko.

Niko Nousiainen ja Sofia Ruusila: Emme ole varanneet vielä kirkkoa!

Big Brother -voittaja laajentaa vaatebisnestään

Big Brother -voittaja Niko Nousiainen ja Sofia Ruusila ovat salaperäisellä tuulella ensi kesäksi kaavailluista häistään.

– Olisi hauskaa järjestää häät rauhassa, mutta olemme molemmat niin kiireisiä tällä hetkellä. Emme ole lyöneet päivää vielä lukkoon tai varanneet kirkkoa, pariskunta kertoi Metrolive.fi:lle Finnish Catwalk -tapahtumassa.

Nousiainen vitsailee ottavansa koko Scandinavian Hunks -tanssiryhmän kollit bestmanikseen.

– Vaihtoehtoja on monta, Niko naurahtaa.

Lontooseen kuvauksiin lähtevä Sofia Ruusila myöntää, että häntä pelottaa Nikon tulevat polttarit.

"Osa Miss Suomi -finalisteista ei puhunut minulle sanakaan kahden viikon kiertueen aikana"

Nousiainen vietti kaksi viikkoa Miss Suomi -kiertueella Hunksien kanssa.

– Olen yrittänyt kysyä Nikolta, kuka on hänen suosikkinsa. Hän ei ole suostunut kertomaan, Nousiaisen kihlattu Sofia Ruusila sanoo.

– Olin heidän kanssa kaksi viikkoa tien päällä. Osa finalisteista ei sanonut minulle sanaakaan koko kiertueen aikana, Niko myöntää.

Kiertue-elämään tottuneesta Nousiaisesta ilmestyy aika ajoin Scandinavian Hunksien viralliselle Facebook-fanisivulle paljasta pintaa sisältäviä kuvia. Nousiainen painottaa, ettei hän ole kuvien julkaisun takana.

– Se on Samuli, joka lisäilee niitä kuvia, Niko kertoo.

Ruusila ei ole mustasukkaista sorttia, sillä hän tietää kumppaninsa työhön kuuluvan vähissä vaatteissa esiintymistä. Nousiainen muistaa rakastaan lähettämällä Sofialle kamerakännykällä kuvia kiertueelta.

– Ne ovat myös paljastavia ja vähän jotain muutaakin, Nousiainen naurahtaa.

Ruusila ei ole tähtäämässä Miss Suomi -kilpailuun, vaikka voittikin aikoinaan Martina Aitolehden luotsaaman Miss Helsinki -kilpailun.

– Olen pitänyt itseäni aina liian lyhyenä tyttönä. Toisaalta nytkin kisoissa on kolme tyttöä, jotka ovat yhtä lyhyitä kuin minä.

Laajentaa vaatebisnestään Ideaparkiin

Nousiaisen maahantuomia vaatteita myydään missikeisarinna Sunneva Kantolan avaamassa vaateliikkeessä Itäkeskuksessa.

– Sunnevalla on liikkeitä ympäri Suomea. Hän on saanut kovasti puheluita muista liikkeistä, sillä esimerkiksi Ideapark haluaa kovasti vaatteitani myyntiin.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

5 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

4 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

4 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Henna Kalinainen