Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 01.02.2012
Maija Vilkkumaa.
Maija Vilkkumaa.

Maija Vilkkumaan salattu tausta Ultra Bran laulajana

Lopetti yhtyeen riveissä, koska halusi keskittyä soolouraan

Keikkatauolla oleva Maija Vilkkumaa jäi seuraamaan Ultra Bran paluukeikan Helsingin jäähallille maanantaina (30.1) oman esityksensä jälkeen.

Vilkkumaa esiintyi Ultra Bran riveissä, kun yhtye osallistui Vasemmistonuorten järjestettämään laulukilpailuun 1990-luvun alussa.

– Olen tavallaan yhtyeen entinen jäsen. Lauloin Ampukaa komissaarit nuo hullut koirat - kappaleen kilpailussa. Yhtyeen kokoonpano oli suunnilleen sama. Olemme kaikki samasta koulusta, hyvin paljastavaan mekkoon pukeutunut Vilkkumaa kertoi Metrolive.fi:lle ennen maanantaista keikkaa.

Vilkkumaa lopetti Ultra Bran riveissä, koska halusi keskittyä soolouraansa.

– Haaveilin vasta siinä vaiheessa soolourasta, hän kertoo.

Vilkkumaa on esiintynyt Ultra Bran kanssa samoilla festareilla.

– Suosikkikappaleitani ovat Sinä lähdi pois, Hauki sekä Pärnu.

Sanoitti uusia kappaleita konserttia varten

Vilkkumaa esiintyy seuraavan kerran maaliskuussa Ylioppilaskunnan laulajien kanssa.

– Olen viime kuukaudet kirjoittanut, opiskellut ja lukenut. Konserttia varten tein kolme uutta biisiä. Edelleen on sellainen olo, että tauko jatkuu. En ole kesällä lähdössä festareille esiintymään, Vilkkumaa kertoi.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Annika Lohi

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

6 kommenttia Osallistu keskusteluun

IT

11.2.2012

aika rumasti hiukset kuvassa. ihme harakanpesä... toki joku voi tykätä tollasesta "kampauksesta".

sano joo haavistolle

1.2.2012

ihana maija ja hyvin veti tuol konsertissa! :)

Jippe

1.2.2012

Ultra Bralla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa!

Sano ei haavistokultille

1.2.2012

Ei soi Haavisto Agit Prop minun soittimessani. Onneksi jäi hyviä bändejä, jotka älysivät olla pilaamatta brändiään politiikalla.

Ei fani

1.2.2012

Kuka lie lauloi, mutta ex-ministeri Anni Sinnemäki teki yhtyeen typerät sanoitukset.

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Maija Vilkkumaa

Naimisissa kitaristinsa Mikko Kososen kanssa

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Henna Kalinainen