Max Perttula on saanut useasti turpaansa bisneksissä. Nyt Suomen ainoan parfymöörin tulevaisuus näyttää lupaavalta. Viime kesänä hän pakkasi hajuvetensä ja muutti Viitasaarelta Helsinkiin.
– Mielettömän hienosti on lähtenyt elämä rullaamaan täällä. Viime viikonloppuna olimme Pariisissa, jossa saimme lopullisen hyväksynnän Eau de Finlande -tuoksulle. Jos kaikki menee hyvin, sillä pitäisi olla maailmanlaajuinen levitys vielä tänä vuonna, Perttula hehkutti perjantaina Finnis catwalk -tapahtumassa.
Hän työstää tällä hetkellä Viikin laboratoriassa Max Joacim Originals -sarjaa. Lisäksi luvassa on luksusparfyymeja sisältävä Prestige-sarja.
– Tässä on nyt jumalaton kiire. Välillä tuntuu, että on aivan loppuunpalanut. Mutta ilman kovaa työtä ei saa mitään. Ja toisaalta ei kiire siinä mielessä tunnu enää missään, koska olen jo tottunut siihen. Kun vihdoin tapahtuu myönteisiä asioita, se ajaa eteenpäin hirmuisella vauhdilla.
Sympatiaa, vihaa ja kateutta
Perttula on saanut osakseen vuosien varrella paljon sympatiaa, mutta myös vihaa, ärsytystä ja kateutta.
– Tuntuu, että Helsingissä oon saanut olla ihan rauhassa. Uskon sen johtuvan siitä, että mä en teeskentele mitään. Arkena en hienostele ja olen aina oma itseni. Seison niiden sanojeni takana, että minun puolesta vaikka koko maailma saa vihata minua. En välitä enää.
– Olen tullut semmoseen ikään, et mulla on niin kauhea kapinahenki maailmaa vastaan. Kun kaikki isot ketjut jyrää, niin jonkun on pistettävä niille vastaan ja puskettava eteenpäin pelkästään suomalaisella sisulla. Jos rupeaa miellyttämään ihmisiä, eihän tästä minunkaan bisneksestä tulis yhtään mitään.
Perttula kertoo taistelleensa koko elämänsä hajuvesiensä puolesta. Hän uskoo sympatioiden johtuvan osittain, siitä ihmiset voivat samaistua häneen.
– Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä. Se on niin eri lähtökohta kuin se, että joku yhtäkkiä hyppäis tuntemattomasta huipulle. Ehkä ihmiset voivat samaistua minuun ja näkevät vastoinkäymisten takia sen kokonaiskuvan ja aitouden.
Viiksistä palautetta
Perttula on tunnettu paitsi hajuvesistään myös viiksistään, joista hän ei hevillä luovu.
– Kymmenen vuotta sitten sain kuulla jatkuvasti, että mua ei oteta viiksien takia bisnesmaailmassa eikä missään muuallakaan vakavasti. Sanoin jo silloin, että eihän niillä ole mitään tekemistä yrittäjyyden kanssa.
Mistä hinnasta voisit ajaa ne pois?
– Viimeksi kun ajoin ne, mistä on kyllä aikaa, oli kauhea järkytys nähdä ittensä peilistä. Mua hävetti niin kauheasti. Kyllä siitä ainakin viisi tonnia pitäisi maksaa, Perttula nauroi ja jatkoi:
– Kerta kaikkiaan ne on niin vahva osa ommaa persoonaa, että oon pitänyt ne ihan piruuttani kaikki nämä vuodet.
Lue täältä, missä vetimissä Perttula ei suostu lähtemään lähikauppaan.

















































Keskustele
11 kommenttia Osallistu keskusteluunPorkkanan purija
15.2.2012
Näin herran kotisivut joskus 2000-luvun alussa. Kaikki luulivat hommaa joksikin älykkääksi vitsiksi, sillä eihän siinä ollut mitään tolkkua!! Tyyppi tekee harrastelijatason mediaa (graafista suunnittelua, musiikkia, videoita jne), hajusteita ja ties vaikka sun mitä.
Vasta nyt viime aikoina kun miehestä on tehty dokumentti ja todellisia tuotteita on ilmestynyt... olen ymmärtänyt, että kyseessä ei ollutkaan vitsi. Kaiken takana on aito Leonardo Da Vinci. Oikea renessanssiajan mies jolle kaikki nauravat - alkuun - mutta joka sitkeydellä lopulta näyttää kaikille ns. närhen munat.
Tämä tarina on nähty moneen kertaan vuosisatojen aikana Max. Pidä huoli ettei kukaan "manageri" vaan pääse ryöstämään sinua.
tiutiu
4.2.2012
Mites noi sen videot vs. viikset : DDD
http://www.youtube.com/watch?v=y9IFbhQZk1w
http://www.youtube.com/watch?v=synliJdr_6A
http://www.youtube.com/watch?v=fpXsBc0i3K8
Maikki
3.2.2012
Toi "pula-ajan latino"- look toimii jossain kiuruveden paikallisessa, naurettavan näköstä!
Opip
3.2.2012
Itse kuulin herrasta ensimmäistä kertaa MoonTV:een kellari ohjelmassa. Symppis kaveri, Go Max!
hehhheihih
2.2.2012
ei tuota voi vakavasti nytkään ottaa kelmien kerhon jäsen :)70-luku meni jo:)