Millainen mahtaisi olla balettiesitys, jossa tanssitaan Mozartin tai Tshaikovskin sävellysten sijaan vaikkapa Children of Bodomin tahtiin?
Näin tekee australialainen tanssiryhmä Brutal Ballet, jonka uusin esitys Out of the Darkness saa ensi tiistaina maailmanensi-iltansa Espoossa. Mistään vitsistä ei ole kyse, sillä Brutal Balletin tanssijat ovat kokeneita balettiammattilaisia.
Ryhmää johtava Bridie Mayfield, 36, aloitti oman balettiuransa jo 2-vuotiaana. Miten brutaali baletti on mahdettu ottaa vastaan tanssipiireissä – ovatko balettipuristit nyrpistelleet neniään moiselle vulgaariudelle?
– En ole kuullut negatiivisia kommentteja, mutta toisaalta esimerkiksi Australian tanssiympyröissä meistä ei hirveästi edes tiedetä.
– Esityksiämme nähneet tanssiammattilaiset ovat kyllä tykänneet meistä. He ovat yllättyneet siitä, miten tiukasti tanssimme pysyy klassisen baletin piirissä. Käytännössä olemme vain vaihtaneet musiikin klassisesta heviin, Mayfield kertoo.
Mayfield sanoo, ettei hän juurikaan välitä juonellisista baleteteista. Metallimusiikki onkin Brutal Ballet -esityksissä pääosassa.
Tanssijat tahriutuneina tekovereen
– Pyrimme visualisoimaan musiikin tanssin avulla. Tavoitteena on, että katsoja ikään kuin näkisi kappaleet ja kiinnittäisi enemmän huomiota musiikin eri tasoihin, kuten rumpurytmeihin ja vastaaviin.
– Yritämme myös lisätä koreografioihin viittauksia niihin bändeihin, joiden tahdissa tanssimme. Näin teemme kunniaa meitä inspiroineille yhtyeille. Esimerkiksi Meshuggah-numeron aikana taivutamme itsemme Obzen-levyn kansikuvan mukaiseen asentoon, hän selvittää.
Tematiikkaan sopivasti esityksessä käytetään myös kauhurekvisiittaa. Tanssijat saattavat olla esimerkiksi tekovereen tahriutuneita.
– Pitäähän metallibaletin olla vähän pelottavaakin! Selkein ero Brutal Ballet -shown ja perinteisen balettiesityksen välillä löytynee katsomon puolelta.
Meininki on Mayfieldin mukaan kuin parhaimmallakin hevikeikalla: yleisö mylvii ja pirunsarvimerkit heiluvat.
– Yleisömme koostuu suurimmaksi osaksi hevidiggareista. Monet heistä tuovat myös äitinsä mukaan esityksiimme! Lisäksi löytyy muuten vain ennakkoluulottomia ihmisiä, jotka haluavat nähdä että mistäs tässä nyt on kysymys.
– Balettihan mielletään perinteisesti elitistiseksi ”yläluokan” viihteeksi. Mutta Brutal Balletin yleisössä mistään sosiaaliluokkien välisestä kuilusta ei ole tietoakaan, Mayfield sanoo.
Brutal Ballet Sellosalissa (Soittoniekanaukio 1A, Espoo) ti 7.2. klo 19:00. Liput 31 e.
















































Keskustele
1 kommentti Osallistu keskusteluunSlippis
11.2.2012
Kävikö kukaan? En ole mistään lukenut arvosteluja. Millainen oli?