Outi Mäenpää joutui Petri Kotwican ohjaaman Rat King -elokuvan kuvauksissa nylkemään supikoiran.
– En olisi koskaan voinut kuvitella, että joudun vastaavan tilanteen eteen näyttelijänä. Ajattelen nykyään, että kaikki tällaiset ovat bonusta. Saan kokeilla hyvin erilaisia asioita sekä nähdä uusia ihmisiä ja paikkoja, Outi Mäenpää kertoo Metrolive.fi:lle.
Mäenpää toivoo, että Petri Kotwican elokuva nappaisi vuoden päästä Jussi-gaalassa palkintoja, mutta hän ei usko omiin mahdollisuuksiinsa.
– Roolini on sen verran pieni, että luulen, että en tule saamaan Jussia. Rooli oli ihana tehdä, sillä pääsin näyttelemään nuorien näyttelijöiden kanssa. Julius ja Max ovat aivan loistavia. Uskon, että jompikumpi heistä saa pääosa-Jussin.
Seuraavan kerran Mäenpää nähdään valkokankaalla 1970-luvun ilotyttörinkiin keskittyvässä Call Girls -elokuvassa.
– Sen ensi-ilta on keväällä. Siinä on pääosassa Sovinnon ohjaaja Pernilla August. Esitän yhtä hänen tytöistään.
Tuottajamies Kai Nordberg on ylpeä Outista.
– Ruotsin kytkennät ovat Outin omia asioita, mutta teemme paljon yhteistyötä. Olin tuottamassa Rat King -elokuvaa. Outi taitaa olla ainoa suomalainen näyttelijä, joka on palkittu Guldbagge-pystillä parhaasta naissivuosasta, Kai ylpeilee.

















































Keskustele
3 kommenttia Osallistu keskusteluunhuhhuh
14.2.2012
S-bonusta vai K-bonusta?
mm
11.2.2012
boikkottiin hyvinkin
realisti
6.2.2012
Vai että bonusta? Nyt meni tämä akka boikottiin.