Uuden Nefernefernefer-yhtyeen perustanut Jussi Selo lähtee rohkeasti liikkeelle, sillä maaliskuussa julkaistavaa debyyttilevyä koristaa piirretty kuva alastomasta ”robottinaisesta”.
Yhtyeen kaksi ensimmäistä musiikkivideota kuvattiin puolestaan Egyptissä. Nefernefernefer-videolla paidaton Selo päätyy keskellä aavikkoa kuhertelemaan hunnutetun kaunottaren kanssa. Laulaja on löytänyt myös tosielämässä uuden rakkauden, mutta hän ei halua keskittyä yksityiselämästä puhumiseen levyn julkaisun kynnyksellä.
– Hauska kuvausreissu oli, sillä kuvasimme viiden päivän aikana kaksi musiikkivideota. Emme olleet ennen reissua suunnitelleet kuvauspaikkoja, joten olimme paikallisten armoilla.
– Kaikkialle emme voineet mennä, sillä meillä oli naisnäyttelijä mukana. Siellä ei ole soveliasta naisten liikkua paljastavassa asussa. Osa kohtauksista piti saada kerralla purkkiin, sillä paikallinen kuski tuli sanomaan, kun meidän oli hyvä aika poistua paikalta.
Kuvauksia varten käärmeenlumoaja antoi käyttöön kasan käärmeitä.
– Hänellä oli ämpäri täynnä kobria. Valitsimme kaikista isoimman käärmeen kuvauksia varten. Yritimme saada käärmeitä aggressiiviseksi, mutta ne olivat aika laiskoja yksilöitä.
Kuvausten päätyttyä Seloa ja kuvausryhmää kuskannut mies menehtyi auto-onnettomuudessa.
– Rauha hänen sielulleen, Jussi toteaa.
Yhtyeen nimi juontaa juurensa...
Selon mukaan Nefernefernefer-yhtyeen musiikissa on vaikutteita iskelmä- ja reggaemusiikista.
– Tämä on pirteämpää musiikkia kuin mitä olen tottunut esittämään Uniklubin kanssa. Ei tätä olisi mitään järkeä tehdä, jos yhtyeet kuullostaisivat tismalleen samalle. Tuleva albumi on kunnon sillisalaatti. Olemme keskittyneet yksittäisten kappaleiden tekoon kokonaisuuden sijaan.
Yhtyeen hieman outo nimi juontaa juurensa Selon lukuharrastukseen.
– Se on se nainen Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisestä. Olen lukenut teoksen useita kertoja. Se on yksi lempikirjoistani. Siinä on hyvin tuotu esiin se, miten paljon yksittäiselle ihmiselle voi tapahtua elämän aikana ja kuinka paljon yksi ihminen voi vaikuttaa asioihin.
"Työstämme Uniklubin kanssa täydellistä albumia"
Jussi Selo heitti ensimmäisen keikkansa Nefernefernefer-yhtyeen kanssa noin viikko sitten Sony-levy-yhtiön järjestämässä yksityistilaisuudessa.
– Päästiin vetämään tulevalta levyltä kaksi kappaletta ja aikataulu oli tiukka, Selo kertoo.
Selo vakuuttaa, ettei uusia yhtye tule hajottamaan pitkään vaikuttanutta, tauolla olevaa Uniklubia.
– Työstämme levyllisen täydellisiä kappaleita Uniklubin kanssa ennen kuin menemme studioon ja lähdemme keikoille. Uniklubi on sekä minulle että muille jäsenille tärkeä osa elämää, joten en voisi kuvitella hautaavani yhtyettä.
– Voi olla, että lähdemme tekemään ihan erilaista musiikkia, sillä emme ole suunnitelleet Uniklubin kanssa mitään. On hyvä pitää välillä taukoa. Kusisimme omille nilkoillemme, jos tekisimme levyn per vuosi.




















































Keskustele