Näyttelijä-muusikko Lauri Tanskanen opetteli kokkaamaan gourmet-ruokia Tähtitaivas talon yllä -elokuvan kuvauksia varten.
– Olen todella huono laittamaan ruokaa. Opiskeluaikana olisin kuollut nälkään ilman mikroa. Innostuin ruoan laittamisesta, kun opettelin valmistamaan kolmen aterian illallisen elokuvaa varten. Nyt osaan valmistaa sienikastiketta, Tanskanen kertoi Metrolive.fi:lle tänään tiistaina järjestetyssä Helsingin pressitilaisuudessa.
Tanskanen painottaa, ettei hän kokannut elokuvassa näkyviä ruokia.
– Opettelin kokkaamaan, koska halusin saada tuntuman rooliini. Faija on kokki, joten sain häneltä neuvoja muun muassa veitsen käsittelyyn. Kuvausvaiheessa tuli pieni haaveri, sillä vedin veitsellä haavan vasempaan käteeni. Kuvauspäivä alkoikin sairaalassa käynnillä.
"Leffasta tuli yllättävän haikea"
Ohjaaja Saara Cantellin uutuuselokuva ei suinkaan pohjaudu ruuanlaittoon, vaan kertoo kolmen eri vuosikymmenellä eläneen saman suvun naisen tarinan itäsuomalaisessa maatalossa. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat jatkosotaan, vuoteen 1978 sekä nykyaikaan.
Elokuvassa pääosissa nähdään punapääkolmikko Irina Björklund, Elin Petersdottir ja Meri Nenonen. Keskeisissä miessivuosissa nähdään muun muassa Kai Vaine, Leo Honkonen ja niin ikään Lauri Tanskanen.
Nykypäivässä elävän maalaispojan rooliin asettuu Lauri Tanskanen, joka nähdään mönkijällä huristelevan Villen roolissa. Kerrottakoon juonesta sen verran, että Ville kohtaa Meri Nenosen esittämän Salla-Marin, jolle päätyy kokkaamaan syntymäpäiväaterian.
– Näin elokuvan toisen kerran. Nyt pystyin keskittymään tarinaan, sillä en seurannut pelkästään omia tekemisiäni valkokankaalla. En kokenut elokuvaa käsikirjoitusvaiheessa surumielisenä, mutta näin valkokankaalta nähtynä etenkin 70-luvun loppu näytti haikealta.
Työstää levyä Tyyne Raunion kanssa
Näyttelemisen lisäksi Tanskanen tekee musiikkia yhtyeensä Tyyne Raunion kanssa.
– Olemme nauhoittamassa parhaillaan kakkoslevyä. Olin katsomassa elokuvankin vähän niin kuin lintsatulla ajalla. Leffan kuvausten jälkeen olen työstänyt pitkälti levyä, Tanskanen sanoo.
Tulevalle levylle ei ole asetettu tarkkaa julkaisupäivämäärää.
– Se on tarkoitus saada kevään aikana valmiiksi. Olemme The Rasmuksen omistaman Dynasty Records -levy-yhtiön listoilla. Tarjolla oli useampi sopimus, mutta halusimme heidän talliin. He antoivat meille rajattomasti studioaikaa, sillä heillä on oma studio. Halutaan itse nysvätä ja tehdä rauhassa levy, mutta kolikon kääntöpuoli on se, että levyn teko hidastuu.
Vaimona ex-Salkkaritähti
Tanskanen on naimisissa entisen Salkkari-tähden Henna Tanskasen (o.s. Vänninen) kanssa.
– Menimme naimisiin kaksi vuotta sitten kesällä, hän paljastaa.
Pariskunta on edustanut yhdessä muun muassa vuoden 2010 Linnan juhlilla.
Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa 2.3.2012.
















































Keskustele
3 kommenttia Osallistu keskusteluunhä
9.2.2012
Henna Vänninen joo, mutta kuka toi toinen on?
Ja naimisiin menty jo kaksi vuotta sitten. Ketä kiinnostaa?
Beanz
9.2.2012
Hennan hahmo oli Aamu Salkkareissa, toinen kaksosista. Mutta tuo dude on kyllä ihan random.
tä
8.2.2012
anteeksi kuka? ja kuka? tosi hieno uutinen.