Suositusta Putous-viihdeohjelmasta julkaistaan kokoelmalevy. Helmikuun 15. päivä ilmestyvän albumin pääosassa kuullaan kaikkia parhaillaan televisiossa pyörivän tuotantokauden ihastuttavia sketsihahmoja. Mukana on myös kaksi sketsihahmojen yhteiskappaletta.
Näyttelijä Krista Kososen esittämä glamourmalli Yosefina ”Yossu” Samatha Näätä haikailee puuttuvan silikonirinnan perään kappaleessa Yossulla on toinen. Kosonen vakuutti aiemmin Metrolive.fi:lle, ettei häntä tulla näkemään musikaalirooleissa tai levylaulajana.
– Laulaminen vaan ei ole minun juttu, Kosonen sanoi Metrolive.fi:lle Jussi-gaalassa.
Pastori ja saarnamies Usko Eevertti Luttinen kehottaa ihmisiä lahjoituksiin kappaleessaan Taivas varjele!. Kotkalainen eläkeläinen Hieno Åhlgreen puolestaan tulkitsee sydäntä riipien Jokainen päivä on liikaa -kappaleen. Eskarilainen Jani-Petteri on valinnut itselleen astetta haasteellisemman biisin Tschaikowsky (And Other Russians). Haittaakse?
Kari "Köli" Rautiainen hauskuuttaa Varamies -kappaleella, ja hyväntekeväisyyttä harjoittava Leena Hefner os. Herppeenluoma vakuuttaa biisissään Tahdon sinut. Mörköopiskelija Sulo asettuu Samuli Edelmannin ja Sanin saappaisiin tulkitessaan Tuhat yötä.
Albumi huipentuu hahmojen yhteislauluun Korttitalo vaan, joka on käännöskappale Abban megahitistä The Winner Takes It All.




















































Keskustele