Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 08.02.2012
Toni Wirtanen 2008.

Toni Wirtanen ja Mira Luoti levyttivät dueton

Apulanta-yhtyeen laulaja käsittelee maaliskuussa julkaistavan levyn sanoituksissa rakkauden päättymistä

Apulanta julkaisee yhdennentoista pitkäsoittonsa Kaikki kolmesta pahasta maaliskuussa. Levyllä kuullaan yllättävä duetto, kun Toni Wirtanen ja PMMP-yhtyeestä tuttu Mira Luoti tulkitsevat herkän yhteiskappaleen.

Wirtanen myöntää miettineensä levyä tehdessä, kannattaako musiikin tekeminen.

– On erittäin vaikeaa tehdä mitään uutta yhdennellätoista levyllään. Itse asiassa, voidaan perustellusti kysyä, pitäisikö semmoisia tehdä ollenkaan. Tuommoisia asioita mietittiin pitkään, kun tätä lähdettiin tekemään. Pitkän tauon jälkeen tuntui kuitenkin todella hyvältä soitella yhdessä, ja siitä se into sitten taas syttyi, Wirtanen kertoo levy-yhtiön tiedotteessa.

– Ensimmäisten sessioiden jälkeen tehtiin pari rundia, ja siinä kristallisoitui tämän levyn johtoajatus: Tehdään nyt kerrankin vaan semmoisia biisejä, mitä on oikeasti kiva soittaa keikoilla. Siis hyviä biisejä. Niitä sitten tehtiin, ja tämmöinen tuli.

Hiljattain eronnut ja uuden rakkauden entisestä Idols-tähdestä elämäänsä löytänyt Wirtanen kertoo, että levyllä käsitellään rakkauden päättymistä.

– Lyriikkapuolella liikutaan aika syvissä vesissä. Kyllä minä voin rehellisesti sanoa, että tämä on rakkauslevy. Ainoa vaan, että näkökulmana tässä on se, kun rakkaus loppuu. Kun noita sanoituksia nyt jälkeenpäin lukee, niin päällimmäisenä on ajatus, että "pitikö tähän mennä avaamaan itsensä näin kokonaan?".

Metrolive.fi

Kuvat: Denis Heimonen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Toni Wirtanen

Muusikko

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen