”Isä nosti minut viiden vanhana puun oksaan Formian urheiluopistossa ja pyysi testattavia huippu-urheilijoitaan katsomaan mitä tapahtuisi. Roikuin kiinni mandariinipuun paksussa oksassa ja vedin hymyssä suin yhdellä kädellä yksitoista leukaa. Eikä se ollut minusta outoa ollenkaan.”

Suomen ennätyksiä pikajuoksijana rikkonut Manuela Bosco, 29, kirjoittaa esikoisromaanissaan, miten hän oli isän guerriera, vahva tyttö.

Tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa väitellyt sisilialaissyntyinen Carmelo Bosco valmensi Manuelaa määrätietoisesti pikkutytöstä asti. Isän ja tyttären suhde oli tiivis myös urheilukenttien ulkopuolella.

Carmelo Bosco sairastui syöpään ja lopulta menehtyi marraskuussa 2003. Manuelan motivaatio alkoi hiipua ja huippu-urheilijan rooli luhistui. Vaikka rankoistakin kokemuksista kerrotaan avoimesti, Ylitys ei ole mikään terapiakirja eikä edes sataprosenttisesti faktaa.

– Kirjoitin sitä kaksi ja puoli vuotta fiktiivisenä teoksena, joka käsitteli isä–tytär-suhdetta, italialais-suomalaisessa kaksoiskulttuurissa elämistä, huippu-urheilua ja rooleista irtautumista. Vasta viime keväänä mulle ehdotettiin, että mitä jos kirjoittaisin sen omalla nimellä. Mietin jonkin aikaa ja vaihdoin nimet oikeiksi. Silloin tuli ulos se, mitä pitikin.

Boscon mukaan hänen kirjansa on omistettu valolle, hyvyydelle ja kauneudelle.

– Vaikka siinä on tummia kohtia, ne eivät olisi niin tummia, ellei valo olisi niin voimakas. Tietysti se on myös lukijasta kiinni. Mehän nähdään asiat niin kuin me nähdään itsemme.

Urheilu-uran viimeisinä vuosina Bosco vetäytyi etsimään elämälleen suuntaa. Hän ahmi uskonnollista ja filosofista kirjallisuutta, opetteli kuuntelemaan, hiljentymään ja luottamaan intuitioonsa. Lopulta hän muutti Italiaan ja pääsi opiskelemaan roomalaiseen teatteriakatemiaan.

Lopputyössään Bosco vertaili flow-tilan saavuttamista urheilijan ja näyttelijän näkökulmista. Hän luonnehtii äärimmäisen keskittymisen synnyttämää tilaa yhteydentunteeksi suurempaan voimaan. Bosco naurahtaa, että kirjoittaessa sitä ei silti ihan joka päivä tapahtunut.

– Siinä unohtaa kaiken ja myös itsensä. Pääsee jonkinnäköiseen vapauteen. Toistaiseksi se toteutuu vain luomisjutuissa, mutta olisi mahtavaa, jos sen voisi saavuttaa vaikka marjoja poimiessa.

Kirjailijaksi Bosco päätyi puolivahingossa. Kuutisen vuotta sitten hän lähetti Italiasta runokokoelman käsikirjoituksen suomalaisille kustantajille. Teos-kustantamon Silja Hiidenheimo näki teksteissä potentiaalia ja rohkaisi Boscoa kirjoittamaan proosaa. Siitä käynnistyi tiivis yhteistyö.

Luonnoksia käsikirjoituksesta Bosco teki omien sanojensa mukaan vähintään viisikymmentä. Vaikeinta oli rönsyjen karsiminen. Hän kiittelee Hiidenheimoa, joka patisti heivaamaan pois ”turhan tunteenpalon ja kuvailevan hötön”.

– Tärkein oppi on ollut, että lukijalle ei tarvitse syöttää mitään. Se on kyllä tarpeeksi älykäs. Pitää vain aiheuttaa kipinä. Silloin reaktio, joka tapahtuu, on lukijan oma. Sama asia näyttelemisessä: kun näyttelijä itkee, ei se tarkoita sitä, että katsoja rupeaisi itkemään. Parhaat näyttelijät ovat hyvin pelkistettyjä. Näyttää siltä, etteivät ne tekisi mitään, mutta sisällä on aivan valtava maailma.

Holistiset hyvinvointipalvelut

Tällä hetkellä Boscolla on rooli Mikkelin teatterin Vaimoni on toista maata -komediassa. Hän pyörittää myös holistisia hyvinvointipalveluja tarjoavaa Poppymania-yritystä.

Kirjoittamista Bosco aikoo jatkaa muodossa tai toisessa, mutta muuten hän ei tahdo tehdä liian selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia.

– Urheilijana elin pitkään niin vahvasti tavoitehakuista elämää. En halua enää sellaista. Toivon vain, että voin tehdä asioita, joilla voin tuoda itselleni ja muille mahdollisimman paljon hyvää. Mitä se tarkalleen ottaen on, sitä mä en haluakaan vielä tietää.