Entiset Big Brother -kilpailijat Iida Ketola ja Henna Kalinainen tutustuivat toisiinsa maaliskuussa alkavan Viidakon tähtöset -ohjelman kuvauksissa.
– Iida on hyvä tyyppi, muttei me kauheasti vietetä aikaa yhdessä, Henna Kalinainen sanoo.
– Viidakko yhdistää nyt meitä kymmentä naista. Emme ole Martinankaan kanssa ylimpiä ystäviä, mutta olemme aina tunteneet toisemme. Sen takia hän kutsui minut katsomaan Miss Helsinki -kilpailua.
MTV3-kanavan chat-juontaja Iida Ketola lähti reality-sarjaan mukaan isänsä suostuttelemana.
– Olin juuri aloittanut yksityiskoulun, jota iskä kustantaa. Ajattelin, että en voi tehdä sitä isälle, että laitan koulun heti jäähylle. Iskä kuitenkin antoi luvan, elokuussa parturikampaajaksi valmistuva Ketola sanoo.
Miss Suomi 2011 Sara Siepin tavoin Ketola kertoo kilpailijoiden eläneen nälässä kuukauden ajan.
– Siellä ei kauheasti saanut ruokaa. Kaipasin viidakossa kaupassa käyntiä, vessaa ja omaa sänkyä.
– Mulla tulee jo tuskanhiki, kun joku muistuttaa ohjelman alkamisesta, sillä en nähnyt viidakossa itseäni kertaakaan peilistä. Varmasti ohjelmaa katsoessa tulee itkettyä. En muista, koska olisin viimeksi ollut kuukauden ilman peiliä.
Viidakon tähtöset -ohjelmaan osallistuneet kaunottaret lähtevät ensi viikolla juhlimaan Helsingin yöhön.
– Tällä kertaa tähtöset lähtevät liikenteeseen meikattuna, Ketola naurahtaa.
Henna: Selvitin sopimusrikkomusväitteet tuotannon kanssa
Kalinaista epäiltiin iltapäivälehtien sivuilla sopimusrikkomuksesta. Kalinaisen ex-mies Antti Kurhinen kertoi blogissaan, että Kalinainen olisi vuotanut 7 päivää -lehdelle Maisa Torpan ja Martina Aitolehden kissatappelun.
– Kaikki tietävät minun ja Antin parisuhteen taustat. Riitelemme ja haukumme toisiamme julkisesti. Selvitin Antin blogimerkinnästä lähteneet väitteet Martinan sekä tuotannon kanssa. Kaikki on fine.
Ketola kertoo olleensa uimassa, kun Maisa ja Martina tappelivat viidakossa.
– En nähnyt tappelua. Sopeuduimme toisiimme yllättävän hyvin. Totta kai muiden naamat alkoivat ärsyttää, mutta omalla kohdalla ei käynyt kertaakaan mielessä tappeleminen.
Henna haluaa laihtua
Kolmatta päivää laihdutuskuurilla oleva Kalinainen haluaa laihtua kahdeksan kiloa.
– Tällä hetkellä painan 58 kiloa. En käytä erikoisdiettejä, vaan käyn salilla viisi kertaa viikossa ja syön kanaa, maitorahkaa ja raejuustoa. Syön terveellisesti, hän kertoo.
Kalinainen painottaa, ettei hänellä ole ongelmia painon kanssa.
– Minulla on enemmän ongelmia itseni kanssa. Jos puhun laihdutuksesta, minua syytetään itsekeskeiseksi ja pinnalliseksi. Haluan sellainen kropan, johon olen tyytyväinen. En tykkää omasta kropastani, hän kertoo.




















































Keskustele
13 kommenttia Osallistu keskusteluun60kg Lady
25.2.2012
Tsemppiä,50 kg on aika vähän aikuiselle naiselle!
TähHäh
24.2.2012
22-vuotias? Ei voi olla..
janttu
19.2.2012
Aikamoinen AkuAnkka, huulet on täysin pilattu botoxilla.
ss
19.2.2012
Kantsisko hankkia ihan totta joku ammatti Henna. Tyhjäntoimittamisella ei laskuja makseta.
ola
19.2.2012
sääliksi käy kun ei näe todellista itseään peilistä...