juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 08.08.2008

Ruokaa netistä kotiovelle

Sohvaperuna voi tilata kotiinsa paljon muutakin kuin pizzaa

RUOKA. On tilanteita, jolloin olisi toisaalta mukava syödä ulkona, toisaalta kiva olla nostamatta itseään ylös sohvalta. Sopuratkaisu voi löytyä kotiin tilatusta purtavasta - ainakin jos tekee mieli pizzaa tai kebabia.
Mainittuja perinneherkkuja toimitetaan Suomessa paikasta jos toisesta. Mutta toisin kuin ulkomaisissa leffoissa, muita vaihtoehtoja ei pääkaupunkiseudullakaan ole kiusaksi asti.
Mukavuudenhaluisten iloksi harvaan asutussa maassa tuskailevat kotiinkuljetuspalvelut ovat kuitenkin löytämässä piristystä netistä, jonne tehokkaan tilausjärjestelmän voi nykyään rakentaa ilman että hinnat nousevat pilviin.

Hyvänä esimerkkinä on Tapanilassa toimiva China-Man. Nimestä huolimatta listalta löytyy myös thaimaalaista, malesialaista ja intialaista wokkiruokaa, joka tehdään paikan päällä tuoreista aineksista.
- Viime vuosina varsinkin thaimaalainen ruoka on selvästi kasvattanut suosiotaan varmasti matkailun myötä. Moni etninen ravintola on alkanut laajentaa valikoimaansa, sanoo China-Manin omistaja Tuukka Saimén.


Aasialaiseksi ravintolaksi on poikkeavaa, että omistaja on suomalainen - ja että koko firma on alun perin rakennettu internetin ympärille.
- Aloittaessani vuonna 1998 olimme Suomen ensimmäinen ruokapalvelu netissä. Kokemukset ovat olleet hyviä: netissä asiakkaan on esimerkiksi selkeämpää tehdä tilaus kuin puhelimessa.
Kun nettijärjestelmä on kerran saatu toimivaksi, samaa järjestelmää voi hyödyntää ympäri maata. Tapanilassa China-Man on ehtinyt pyöriä jo vuosikymmenen, mutta vappuna avattiin ravintola myös Mikkelissä ja syksyllä tavoitteena on Länsi-Helsinki.

Netin avulla elpyi myös toinen Helsingissä pyörinyt, joskin eri pohjalta toimiva kotiinkuljetusyritys Gastronautti. Gastronautti ei tee itse ruokia, vaan toimittaa sopimusravintoloiden antimia asiakkaille Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Toimitusmaksut vaihtelevat 6 ja 9 euron välillä.
Vuonna 2003 aloittanut uudenlainen yritys ehti jo kerran pistää pillit pussiin vuodenvaihteessa. Turkulaiset franchise-yrittäjät jaksoivat silti vielä uskoa ideaan, ja päättivät remontoida koko valtakunnallisen yrityksen uuteen uskoon keväällä.

Nyt kaikkia kaupunkeja palvellaan saman keskuksen kautta, ja esimerkiksi Helsingissä mukana on noin parikymmentä ravintolaa. Mikä ihmisille maistuu parhaiten?
- On jännää, kuinka erilaiset ruokakulttuurit kaupungeissa on. Turussa myydään tosi paljon pihviä, kotipizzaa ja muuta. Tampereella menee siipeä, ja helsinkiläinen taas tykkää itämaisesta ruoasta. Pizzaa menee tietysti joka paikassa, sanoo toimitusjohtaja Mika Tunturi.
Tulevaisuudessa suunnitelmissa on myös kauppakassipalvelu kotitalouksille sekä erilaisia yrityspalveluja.

Muita kotiinkuljettajia pääkaupunkiseudulla ovat esimerkiksi kreikkalainen Takos Vallilassa ja turkkilainen Zuhat Töölössä. Toki pizzerioidenkin listoilta löytyy välillä vaihtelua. Esimerkiksi Pizzeria Hazel Helsingin Unioninkadulla tuo kotiin myös pastaa ja pihviä, Pizza Prima Kalliossa lisäksi kanaruokia, ja salaatteja löytyy lähes joka paikan valikoimasta.
Hampurilaiset sen sijaan vaativat erityisen nopean toimituksen, ja niitä kuljetetaan kotiin harvemmin. Esimerkiksi Kampin Scanburger toimittaa purilaisia vain isommissa erissä lähinnä keskustan yrityksiin.

www.chinaman.fi

www.gastronautti.fi

Julkaistu 08.08.2008

Saara Vartiainen

Kuvat: Marja Väänänen ja Aino Tervonen

netti, ruoka

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

11 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

11 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

12 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

15 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

15 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

11 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

14 tuntia sitten

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Tieto lisää tuskattomuutta

Saara Vartiaisen kolumni

12.11.2009

Wilma Schlizewskin jättiyllätys: Menen naimisiin aamupalan merkeissä!

Tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski kihlautui Olli-rakkaansa kanssa

22.9.2011

Puolet aivoja ja puolet persettä

Ammattisäveltäjät Jukka Immonen ja Rake Eskolin tietävät ettei hittiä tehdä vasurilla

5.12.2008

Lady Gaga kahmi jälleen kerran palkintoja

Katso kuvat MTV European Music Awadseista

7.11.2011

Piruetit opeteltiin pikakurssilla

TÄHTI. Starlight Expressenissä esiintyvä Tom Kanavan on ilmeisen nopea oppimaan.

15.11.2007