NIMI Ben X
GENRE Draama

ARVIO. Hyvää tarkoittavan nuorisoelokuvan voi ryssiä ainakin kahdella tavalla. Aikuiset elokuvantekijät sortuvat helposti besserwisseriin saarnaamiseen, tai sitten he juuttuvat omiin kuvioihinsa, jolloin kohderyhmä kääntää heille selkänsä. Koulukiusaamisesta kertova Ben X ei tee näitä virheitä. Belgialaisen ensikertalaisen Nic Balthazarin käsikirjoitus ja ohjaus tarttuu rohkeasti ajankohtaiseen aiheeseen, mutta sukeltaa uutisointia syvemmälle.
Ben (Greg Timmermans) pelaa ahkerasti Archlord-nimistä verkkoroolipeliä. Sen maailmassa hän on urhea soturi Ben X, jonka rinnalla peliin osallistuu kaunis naissoturi Scarlite (Laura Verlinden). Todellisesta maailmasta Ben ei saa otetta. Koulussa hän on luokkansa kummajainen, hiljaisuuteen sulkeutunut neropatti, jolla jo lapsena diagnosoitiin autistisia piirteitä. Huolehtiva äiti (Marijke Pinoy) haluaa silti vastoin läääkäreiden neuvoja pitää poikansa normaalikoulussa, sillä hän pärjää kyllä opinnoissaan.
Ongelmia tuovat kiusaavat luokkakaverit. Päivittäinen pilkka koulumatkalla kärjistyy hätähuudoksi, kun pojat noyryyttävät Beniä koko luokan edessä ja videotaltiointi tapauksesta päätyy verkkoon kaikkien nähtäväksi. Benistä tulee symboli ja uhri, helppo kohde kuritettavaksi. Eikä piina poistu, kiusaaminen vain jatkuu.

Juttu päättyy dekkarimaiseen katsojan harhautukseen. Ennen lopputekstejä se perustellaan hienosti: ratkaisua ei tehty draaman, vaan totuuden vuoksi.
Nuori noviisi Greg Timmermans on oikea löytö Benin rooliin. Ulkopuoliseksi jättäytyneen sulkeutuneen pojan esittäminen onnistuu keneltä tahansa ammattilaiselta, mutta Timmermans hoitelee varmoin ottein myös vaikeammat kohtaukset. Ne, joissa Ben repii hetkeksi auki autistisuutensa kahleet.
Harvoin pääsee näin vilpittömästi suosittelemaan elokuvaa. Ben X sopii aikuisille ja nuorille, kiusaajille ja kiusatuille. Sekä niille, jotka ovat joskus edes sivustakatsojana kokeneet vastaavaa.
Eli kaikille.