Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Toni Wirtanen ja Jannika-rakas hempeilivät punaisella matolla. Toni antoi rakkaalleen käsisuudelman ennen kuin lähti jakamaan palkintoa.
Toni Wirtanen ja Jannika-rakas hempeilivät punaisella matolla. Toni antoi rakkaalleen käsisuudelman ennen kuin lähti jakamaan palkintoa.
Toni Wirtanen esitteli tyttöystävänsä, laulaja Jannikan ensimmäistä kertaa toimittajille. Kuvassa myös yhtyekaveri Sipe Santapukki.
Eilen keskiviikkona ensimmäisen suomenkielisen levynsä julkaissut Kristiina Wheeler esiintyi peligaalassa.
Kirsi Ståhlberg ja Elina Knihtilä jakoivat peligaalassa palkinnon.
Pian levyn julkaiseva Robin esiintyi gaalassa.
Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Sabina Särkkä ja lehdistön ihannetyttö Krista Haapalainen.
Viivi Pumpanen.

Toni Wirtanen suukotteli Jannika-rakastaan punaisella matolla

Jannika Bergroth jännitti enemmän Wirtasen perheen tapaamista kuin salamavaloja

Apulannan Toni Wirtanen edusti ensimmäistä kertaa yhdessä tyttöystävänsä Jannika Bergrothin kanssa. Pariskunta saapui torstai-iltana Vanhalla ylioppilastalolla järjestettyyn Finnish Game Awards -gaalaan. Wirtanen jakoi tilaisuudessa myös palkinnon.

–Tämä on ensimmäinen tilaisuus, jossa edustamme yhdessä. Totta kai jännitin tänne saapumista, mutta paljon enemmän jännitin Tonin perheen tapaamista, Jannika Bergroth naurahti Metrolive.fi:lle.

Wirtasen ja Bergrothin lisäksi gaalaan osallistuivat muun muassa Elina KnihtiläViivi Pumpanen, Mert OtsamoSabina SärkkäKristiina Wheeler ja Robin.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Toni Wirtanen

Muusikko

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen