
Stig Dogg (oikealta nimeltään Pasi Siitonen) tunnetaan hiphop-parodioistaan, joista on tullut YouTube-hittejä.
Hänet tunnetaan myös lempinimellä Punavuoren R. Kelly sekä Hullukoira- ja Musa Basha -taiteilijanimillä. Musa Bashan tekosia on muun muassa Maria!-ohjelman alkutunnus. Uuden musiikin kilpailuun mies osallistuu pelkästään Stiginä.
Stig Doggilla on ollut yhteisiä projekteja esimerkiksi DJPP:n, Edu Kehäkettusen ja Junon kanssa. Muusikko opiskelee Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen äänisuunnittelu-linjalla.
Levyä työstävä Yona teki kappaleen Kari Tapion tapaamisesta
Anna Puu ja Yona vierailevat Stigin tulevalla levyllä
18.4.2012 – juttu
Stig Dogg velmuilee: Olen katkera Freemanille
Punavuoren R. Kelly olisi halunnut Viiksi-Femma -ehdokkuuden
27.1.2012 – juttu
Rap-yhtye keräsi koko Suomen hiphop-kaartin videolleen
Kokoonpanon musiikkivideolla nähdään jopa 123 suomiräppäriä
17.11.2011 – video
Kamppaileva räätäli "räppää" Suomen kovimpien hiphop-artistien kanssa
Katso Tervetuloo Helsinkiin -video
8.11.2011 – video
Stig Dogg on myöhästynyt viisukarsinnoista ainakin kolme kertaa
Metromopin varresta viisukarsintoihin
2.11.2011 – video
Freeman aikoo ajaa Stig Doggin kalapuikot - katso video
Irtoaako viisuvoitto viiksillä?
31.10.2011 – video

































































