
Anna Abreu sijoittui vuoden 2007 Idols-kisassa toiseksi. Hän on julkaissut tähän mennessä neljä albumia: Anna Abreu (2007), Now (2008), Just a Pretty Face (2009) ja Rush (2011).
Abreu sai kutsun vuoden 2008 Linnan juhliin, jonne hän saapui yhdessä silloisen avopuolisonsa Panu Larnoksen kanssa. Idolsin kuvauksissa tavannut pariskunta erosi kesällä 2009. Erottuaan Abreu tapasi mallina työskentelevän Joonas Wörlinin, mutta kaksi vuotta kestänyt liitto päättyi eroon huhtikuussa 2011. Anna on sittemmin yhdistetty muihinkin miehiin, mutta taskuvenus on pysynyt vaiti seurusteluasioistaan.
Abreu on palkittu vuoden naissolisti-Emmalla kahdesti, vuosina 2007 ja 2008.
Myös Anna Abreulle maistuu roskaruoka
Laulaja pistäytyi pikaruokaravintolassa keskellä yötä lumilautailijan kanssa
7 päivää sitten – juttu
Anna Abreu keskeyttää keikkataukonsa
Muusikko jäi keikkatauolle vasta pari viikkoa sitten
8.5.2012 – juttu
Vau mitkä sääret! Arvaa, keiden suomalaisten ne ovat
Katso kuvagalleria 15 sääriparista
28.4.2012 – kuvat
Näin Anna Abreu valmistautuu viimeiseen keikkaansa
"Fanit ovat itkeneet niin paljon, että olen itsekin joutunut pidättelemään kyyneleitä"
26.4.2012 – juttu
Tauolle jäävä Anna Abreu vaihtoi levy-yhtiötä
"Asiaan ei liity mitään dramatiikkaa"
5.4.2012 – juttu
Anna Abreu: Palaan tauolta kun minulla on jotain annettavaa
Ennen taukoa laulaja paketoi uransa konserttikiertueella
26.3.2012 – juttu
Näin Anna Abreun rakas temppuilee lumilaudalla - katso video!
Lauri Heiskari on liehuvalettinen hurjapää
11.2.2012 – juttu
Huh, mikä sixpack Anna Abreun uudella rakkaalla on – katso kuva
Lumilautailija Lauri Heiskari tunnetaan myös maailmalla
9.2.2012 – juttu
Paparazzi piinaa Anna Abreuta – epäröi jopa apteekissa käyntiä!
"Välillä mietin, voinko käydä edes apteekissa", laulajatar sanoo
9.1.2012 – juttu





































































