PMMP-yhtyeen laulaja Paula Vesala aloittaa opinnot Teatterikorkeakoulussa elokuun puolessa välissä. Siihen mennessä hän on saanut päätökseen 3 Simoa -elokuvan kuvaukset. Hän haluaa painottaa, että on menossa opiskelemaan kouluun dramaturgiaa, ei näyttelmistä.
Vesala vakuuttaa, ettei kouluun pääseminen tule hajottamaan PMMP-yhtyettä. Hän on aloittanut jo uusien kappaleiden tekemisen ja suunnittelee keikkailevansa syksyllä ainakin kolmena viikonloppuna.
– Luulen, että levyn tekeminen menee ensi vuoteen. Sitä mukaan kirjoittelen uusia sanoituksia, kun saan demoja Jorilta, hän sanoo.
Uusien kappaleiden sanoittamisen ja tulevien opintojen ohella Vesala heittää muutaman satunnaisen keikan viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Kotona häntä odottaa 3-vuotias Julius-poika. Miten aikasi riittää kaikkeen?
– Kuuntelen demoja, kun ajan autolla. Saatan liikennevaloissa kirjoitella sanoituksia ylös. Kun muut keikkabussissa kärsivät krapulasta, mä teen töitä. Olen ehkä ajankäytön mestari. Mua aidosti kiinnostaa viihdykkeenä töiden tekeminen. Kaikki on kiinni motivaatiosta, Paula vakuuttaa.





















































Keskustele