Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 05.09.2011

Jippu jatkaa synkistelyä: Laulaa itsemurhasta ja matkasta hullujenhuoneelle!

Naimisiin mennyt Jippu vitsailee helvettiin päätymisellä

Syvissä vesissä uineella Jipulla riittää aihetta juhlaan. Juuri naimisiin mennyt laulaja viimeistelee neljä vuotta työn alla ollutta albumiaan, joka tulee säikäyttämään uskovaiset.

– Syvempiä, henkilökohtaisempia, raadollisempia tarinoita on luvassa elämästä, jumaluudesta ja seksuaalisuudesta.  

Hengellisyydestä kiinnostunut Jippu haluaisi jatkossakin esiintyä kirkoissa.  

– Toivon, että siihen tarjoutuisi mahdollisuus, vaikka kappaleet eivät edusta kaikessa kirkon arvomaailmaa.

Heinäkuun lopussa Jippu esitti tulevan levyn materiaalia DBTL-festivaaleilla. Kappaleet kertoivat tuttuun tapaan miehistä, mutta Jippu yllätti yleisön kertomalla, että oli rakastellut venäläisen huumekauppiaan kanssa ja olleensa pitkään vihoissa erään mieshenkilön kanssa, josta oli tehnyt kappaleen.

– Kirjoitan sulle maailman ruminta viimeistä tekstiviestiä. Olen se, jota rakkaus ei tarvitse. Tahdon mennä Hakaniemen silloille. Olen matkalla eksyneiden taivaaseen, olen matkalla hullujenhuoneeseen. Minä syöksyn vastatuuleen, Jippu lauloi.  

Jippu meni naimisiin villasukat jalassa. Lue enemmän häistä täältä.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Lehtikuva

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Jippu

Naimisissa

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Sara Sieppi