Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 03.10.2011

Teuvo Lomanin jymy-yllätys: Martinan innoittamana Euroviisuihin!

Teuvo Loman ja Niko Helenius ovat levyttäneet viisukappaleet

Julkkispariskunta Teuvo Loman ja Niko Helenius osallistuvat Uuden Musiikin Kilpailuun, jonka voittaja lähtee edustamaan Suomea ensi keväänä Euroviisuihin. Teuvo kertoo hakeneensa kilpailuun Martina Aitolehden innoittamana.

– Ajattelin, että täytyyhän minunkin, kun Martinakin osallistuu. Niko osaa laulaa, mutta me ollaan b-luokan laulajia Martinan kanssa, Teuvo Loman sanoo ja jatkaa:

– Katsoin kerran Martinan biisin ja sanoin vahingossa, että sillä on unohtanut Ikean kattokruunu päähän. Siitä tuli hirveä haloo. Martina kutsu mut johonkin tilaisuuteen sillä ehdolla, että pyydän anteeksi.

Teuvo ei pyytänyt anteeksi Martinalta.

–  Eiks mielipiteet saa vapaasti ilmaista, Niko pohtii.

– Martinan musiikki menee ulkoisilla avuilla. Hän on helvetin hyvännäköinen akka ja sillähän se ratsastaa. Sitä mitä hän suustaan päästää, en allekirjoita, Teuvo sanoo.

Teuvo ja Niko eivät kilpaile yhteisellä kappaleella.

– Meidän oli tarkoitus tehdä uusi sinkku bändin kanssa, mutta kesken kaiken hiffattiin, että voitaisiin laittaa se eteenpäin, Planet Fallout –yhtyeen keulakuva Niko Helenius sanoo.

– Minulla on helvetin hyvä kappale, Teuvo Loman toteaa.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Lehtikuva

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

6 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

5 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

6 päivää sitten

Viidakon tähtönen erosi

21.5.2012

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Sara Sieppi