Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 09.01.2012

Antti Kurhinen: Seuraavaksi haluaisin näytellä ja levyttää

Big Brother -kilpailija suuntaa laulutunneille

Viikonloppuna 28-vuotissyntymäpäiviään juhlinut Antti Kurhinen toivoo tulevalta vuodelta uusia työmahdollisuuksia.

– Monet työn alla olleet jutut ovat jääneet kesken. Toivottavasti jonkun voisin viedä loppuun saakka.

Kurhinen on julkisuusuransa aikana tehnyt lähes kaiken. Hän on myynyt alapäänkarvoja entisen vaimonsa Henna Kalinaisen kanssa, ollut ehdolla eduskuntavaaleissa sekä esiintynyt kahdessa reality-ohjelmassa. Mitä haluaisit vielä tehdä viihteen saralla?

– Haluaisin kokeilla näyttelemistä ja laulamista. En tiedä vielä, onko minulla ääntä. Tarkoitus on käydä laulunopettajan luona, Antti kertoo.

Kurhisen oli tarkoitus levyttää single jo reilu puoli vuotta sitten.

– Meillä meni sukset ristiin tuottajan kanssa. En tykännyt kappaleesta. Tuottaja ei suostunut tekemään minulle uutta kappaletta, hän sanoo.

Näyttelemisestä Antti on kiinnostunut siinä määrin, että haaveilee opiskelupaikan hakemista.

– Tarkoitus oli hakea Laajasaloon jo viime keväänä. Sitten tuli Venäjällä Talo-ohjelma. Siinä vaiheessa valitsin mieluummin Venäjälle lähtemisen, sillä koulu on maksullinen ja sinne voi hakea joka vuosi.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

1 kommentti Osallistu keskusteluun

voi helkutti

10.1.2012

Ainut minne tää jäbbinen nousee on kelan tiskille.

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

6 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

5 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

6 päivää sitten

Viidakon tähtönen erosi

21.5.2012

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Sara Sieppi