Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 19.01.2012

Iina Kuustonen heitti yllätyskeikan laulajana – katso video

Putous-tähti tulkitsi roolihahmolleen Maisalle sanoitetun kappaleen

Iina Kuustonen keväällä 2012.
Iina Kuustonen keväällä 2012.

Putous-tähti Iina Kuustosta kiinnostaa laulaminen vain, jos se liittyy jollain tavoin näyttelemiseen. Helmikuussa alkavassa Helsingin herra -tv-sarjassa hän näyttelee iskelmäprinsessa Maisaa.

– Oli ihanaa päästä laulamaan tässä sarjassa, mutta levyn tekeminen omalla nimellä ei ole ajankohtaista.

Kuustonen esiintyi eilen keskiviikkona ravintola Siltasessa, jossa Helsingin herra -sarja esiteltiin toimittajille.

– Miksen voisi tehdä vastaavanlaisia pikkukeikkoja muutenkin, hän pohti.

Kuustonen ei tiedä, tuleeko jatkossa keikkailemaan. Hän pääsi tv-sarjan kuvauksissa tulkitsemaan useita kappaleita, joten keikkalista ei rajoittuisi pelkästään Rakkaudesta laulu -tunnuskappaleeseen.

Samuli Laiho on tehnyt kaksi kappaletta, jotka soivat eniten sarjan aikana. Roolihahmollani oli paljon keikkakohtauksia. Eniten jännitin kohtauksia, joissa jouduin soittamaan kitaraa.

Duetoinut Anssi Kelan kanssa

Putouksen toisella kaudella Kuustonen esitti dueton Anssi Kelan kanssa.

– Pääsin laulamaan Anssin kanssa, koska näytönpaikka-haaste sattui osumaan minuun.

Helsingin herrassa hänellä ei kuitenkaan ole duettoja muiden roolihahmojen kanssa.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Lehtikuva

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

5 kommenttia Osallistu keskusteluun

evee

10.4.2012

Iina on tosi hyvä näyttelijä, ja nätti myös :) niin tietysti myös Iinan sisko Minka <3

Terkut teille :D

ihailija

20.1.2012

on se ihana

:D

20.1.2012

ihana hauskoja kysymyksiä

Maiggis

19.1.2012

Kolmen ja puolen minuutin videosta 30s oli sitä laulua, mitä otsikko mainosti. Lievästi harhaan johtavaa otsikointia. Ja mitä ihmettä toi toimittaja oikein kyselee? Jotain järkeä nyt näihin juttuihin.

paska laatu

19.1.2012

onpa paska ääni ja kuva noissa videoissa. harmi!

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Iina Kuustonen

Näyttelijä

Avoliitossa näyttelijä Kai Vaineen kanssa

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Sara Sieppi