Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 27.01.2012

Martta Hakala esiintyi vanhempien lupalapulla

Laulajalupaus ei ole katunut päätöstään jättää Idols kesken

Martta Hakala
Martta Hakala

Idols-kisan vuonna 2011 keskeyttänyt Martta Hakala ei ole katunut päätöstään.

– Olin liian nuori ja peloissani. Kaikki tapahtui niin äkkiä, hän muisteli perjantaisessa Finnish Catwalk -taphtumassa Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla.

Vastikään täysi-ikäistynyt Martta valmistautuu keikkojen ohella kevään yo-kirjoituksiin ja kertoi hakevansa lukion jälkeen opiskelemaan Helsingin ja Turun Kauppakorkeakouluhin.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla koulutus. Voin yhdistää kaksi rakastamaani asiaa, eli laulun ja opiskelun, hän uskoi.

Pian Idolsista jättäytymisen jälkeen Sony Music tarjosi Hakalalle levytyssopimusta, ja esikoisalbumia alettiin työstää.

Levyn ensimmäinen single julkaistiin nimellä Steve Harris -yhtyeen basistin mukaan. Hakala kirjoitti kappaleen yhdessä tuottajien Hank Solon ja Tom Aeionin kanssa. Levy julkaistaneen itsessään vuonna 2012.

Mia Malmi

mia.malmi@ext.sanoma.fi

Kuvat: Sony Music, videokuvaus: Mia Malmi, editointi: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

1 kommentti Osallistu keskusteluun

Harri S

2.2.2012

aivan näinhän se on itsessään, että Steve Harris on Martta Hakalan bändin basisti

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

7 päivää sitten

Eronnut BB-Ben: "Olen liian sinisilmäinen"

23.5.2012

Viidakon tähtönen erosi

2 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Mira Luoti

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Jippu