Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 27.01.2012

Karoliina Kallio: Pelkäsin leimautuvani tyrkyksi!

Kykykilpailuja kiertänyt laulaja on innoissaan Voice of Finlandista

Karoliina Kallio
Karoliina Kallio

Finnish Catwalk -tapahtumassa esiintynyt Karoliina Kallio on innoissaan Voice of Finland -kisasta, vaikkei aluksi aikonut osallistua siihen lainkaan.

– Näin mainoksia, mutta en syttynyt ajatuksesta, olinhan ollut jo Idolsissa mukana. Sitten Lenni-Kalle Taipale pyysi mukaan, joten kuka voisi kieltäytyä, hän nauraa.

Maanläheinen laulaja myöntää pelänneensä leimautuvansa tyrkyksi, joka kiertää television laulukisoja. Onneksi Voice of Finland on osoittanut pelot turhiksi.

– Kisassa on mielettömiä laulajia. Voisin vain kuunnella heitä. Välillä harmittaa, että kyseessä on  kilpailu. Enempää en tässä vaiheessa saa kulissien takaa paljastaa.

Kymmenen vuotta eri cover-bändeissä Suomea kiertänyt ja sillä itsensä elättänyt Karoliina haaveilee löytävänsä ohjelman kautta uusia yhteistyökumppaneita ja kenties säveltävänsä tulevaisuudessa omia kappaleita.

Laihuuttani ihmetellään

Karoliina on aina ollut hyvin hoikka ja kertookin syövänsä kuin hevonen, mutta se ei näy hoikassa varressa. Kolmekymppiselle naiselle on viime vuosina kertynyt vihdoin muutama lisäkilo, mutta vieläkin keikoilla hän törmää huolestuneisiin katseisiin.

– Minua luullaan usein anorektiseksi. Ennen se häiritsi minua, mutta ei enää. Pääasia, että itse tietää olevansa terve ja onnellinen, hän toteaa.

Ruskettunut Karoliina palasi vastikään joka vuotiselta kaukoidän lomaltaan, joka tällä kertaa suuntautui Malesiaan.

– Kauhistuttaa, osaanko enää tehdä työtäni, ensimmäistä cover-keikkaansa loman jälkeen odotteleva laulaja tunnusti.

Mia Malmi

mia.malmi@ext.sanoma.fi

Kuvat: Leila Oksa, videokuvaus: Mia Malmi, editointi: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

3 kommenttia Osallistu keskusteluun

Nasse

24.3.2012

Voi elämä te kaikki tyrkyiksi leimaajat olette ylimääräisiä. Karoliina on todella ammattitaitoinen laulaja ja itse laulua harrastavana tiedän siihen pääsyn vaativan sellaista omistautumista että teistä looseri-huutelijoista ei sellaista saisi irti koskaan. Musiikilla eläminen on tänä päivänä todella haastavaa ja esillä on oltava jos haluaa elantoa saada. "voiko tyrkympää olla?" GET A LIFE. We all need people like Karo!

markus

2.2.2012

Voiko tyrkympää olla?

ssfsf

1.2.2012

ja LEIMAUDUIT tyrkyksi.

Laulat hyvin, mutta pärstäsi on niin kulunut kaikenmaailman hömppä ohjelmissa, että ei kiinnosta...

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

7 päivää sitten

Eronnut BB-Ben: "Olen liian sinisilmäinen"

23.5.2012

Viidakon tähtönen erosi

2 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Mira Luoti

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Jippu