Sauli Koskinen on inspiroinut Adam Lambertia useissa tämän uuden levyn kappaleissa. Lambert kertoo australialaisen radiopersoona Byron Cooken haastattelussa Broken English -kappaleesta.
Lambertin mukaan biisissä on vauhdikkuuden ohella myös syvällisempiä sävyjä.
– Kappale kertoo väärinkäsityksistä, mitä voi syntyä, kun kaksi ihmistä puhuu eri äidinkieliä. Se voi olla hämmentävää ja haastavaa, mutta samalla myös todella palkitsevaa, Adam huokailee.
Humoristinen Cooke tituleeraa haastattelussa Sauli Koskista "pohjoisen kaverina", jonka nimeä ei hän ei muista. Australialainen Cooke vitsailee, että ehkä hänellä olisi Adamin kanssa paremmat mahdollisuudet onnistua, sillä hänen murteensa on huomattavasti lähempänä amerikan englantia kuin suomen kieli.
Adam kuitenkin huomauttaa, että kommunikointi onnistuu muillakin tavoilla kuin sanoilla.
Adam Lambertin uusi albumi julkaistaan maaliskuun lopulla





















































Keskustele
5 kommenttia Osallistu keskusteluunhohhoijakkaa
20.2.2012
nimim. floppi tulee ihan vaan tiedoksi että ei se eka sinkku mikään floppi ole ollut. Toki se ei ole myynyt niin hyvin kuin aikaiseimmat sinkut, mutta AI-tähdillä tämä on lähinnä sääntö kuin poikkeus :) Levyn julkaisua on myös lykätty sen takia, että biisivalintoihin on tehty muutoksia ja vierailevia artisteja on yritetty saada mukaan. Get your facts right ennen kuin rupeat kertomaan asioista, joista et näköjään tiedä yhtään mitään... ja toinen albumi tulee kyllä myymään, Adam on yksi suosituimpia AI-tähtiä. Myynti ei vält. ole sitä monen miljoonan luokkaa, mutta hän pystyy kyllä elättämään itsensä sillä varsin hyvin. Lopputuloksen näemme kuitenkin vasta levyn tullessa, joten turhs lähteä spekuloimaan..
uusi musa ihan ok
20.2.2012
Trespassing ainakin kuullostaa hyvältä, menevä biisi. Better than iknow myself- video on tosi cool.
Floppi tulee
18.2.2012
Eka sinkku floppasi pahasti, albumin julkaisua siirretty noin viidennen kerran. Tyypillinen Idol-urakehitys. Toinen albumi ei enää myy.
Just Me
17.2.2012
Byron Cooke on hauska tyyppi ja haastattelija :) On kerran saanut "pakit" Adamilta kun pyysi tätä ulos, ei ole kuulemma Adamin tyyppiä.
tytteli
17.2.2012
Aaaaaaaw!!!!!IHANA Adam!!!Niiiin suloista!! <3 <3